23.6.2016

Peruspertsaa vinkkien kera

Teillä kaikilla on varmasti omat keinonne ja tapanne tehdä aivan tavalliset villasukat.
Itse huomaan tekeväni perussukkia aika usein, varsinkin miehille ja tällä hetkellä koska kulutan itseraidoittuvia lankoja, joten hyvät perustaidot ja vinkit on hyvä olla hallussa. Siispä nyt paljastan salaisen (tai ei niin kovin salaisen) perussukka reseptini.


Silmukat luon yhdelle puikolle (siis ei kahta päällekkäin) ja suoraan neljälle, jotta silmukoita ei tarvitse enää jakaa. Tykkään, että villasukan suu on tiukka, jotta sukka pysyy hyvin ylhäällä jalassa.


Kantapään neulon vahvistettuna, oikealla puolella nostan yhden, neulon yhden oikein, jne. ja nurjalla ensimmäisen nostan ja loput neulon nurin.


Kantapään jälkeen poimin silmukat kantalapun reunasta NONNU-blogin TODELLA hyvän ohjeen mukaan!! Kokeilkaa, tämä ohje todella vei kantapäiden neulontani uusiin sfääreihin. Kuvasta näette, kuinka siistin reunasta saa, sekä sen että unohdin kostuttaa nämä. (hups)


Oletteko tehneet silmukoimalla sukan kärjen? Sillä saa todella siistiä jälkeä, kun tekee esim. leveän nauhakavennuksen, eikä kavennuksia tarvitse nyhrätä viimeisiin silmukoihin asti. Laitan tähän teille hyvän ohjeen neulalla silmukoimiseen.

OHJE SILMUKOIMISEEN NEULALLA:
 Jaa silmukat tasaisesti kahdelle puikolle. Pidä puikkoja samansuuntaisesti, viimeisin neulottu silmukka reunimmaisena oikealla, taaemmalla puikolla. (jos kerroksen vaihtumiskohta on sukan pohjassa keskellä, pitää neuloa yksi ylimääräinen puikollinen, jolloin etummaisella puikolla on jalkapöydän silmukat ja takimmaisella jalkapohjan) Katkaise lanka, niin että langanpää on n. puoli metriä. Laita lanka neulan silmästä läpi. Sulje kärki oikealta vasemmalle niin, että toistat kerran kohdat 1-6 ja sitten kohdat 3-6, kunnes silmukat loppuvat.

1. Työnnä neula etummaisen puikon ensimmäiseen silmukkaan niin kuin neuloisit nurjan silmukan ja vedä lanka läpi. Jätä silmukka puikolle.

2. Työnnä neula taaemman puikon ensimmäiseen silmukkaan niin kuin neuloisit oikean silmukan ja vedä lanka läpi. Jätä silmukka puikolle.

3. Työnnä neula etummaisen puikon ensimmäiseen silmukkaan niin kuin neuloisit oikean silmukan ja vedä lanka läpi. Pudota silmukka puikolta.

4. Työnnä neula etummaisen puikon seuraavaan silmukkaan niin kuin neuloisit nurjan silmukan ja vedä lanka läpi. Jätä silmukka puikolle.

5. Työnnä neula taaemman puikon ensimmäiseen silmukkaan niin kuin neuloisit nurjan silmukan ja vedä lanka läpi. Pudota silmukka puikolta.

6. Työnnä neula taaemman puikon seuraavaan silmukkaan niin kuin neuloisit oikean silmukan ja vedä lanka läpi.Jätä silmukka puikolle.

Päättele langanpäät. 


Lanka; Fortissima color
Langan menekki; 66g
Ohje; oma perus, yllä vinkkejä
Koko; 41

Mielelläni kuulisin myös teidän vinkkejänne!!

2 kommenttia:

  1. Valmiista raitalangoista perussukat onkin ihan parhaat. Jos yrittää jotain kuviota, niin se monesti rumentaa langankin mun mielestä. Näissä on kiva tuo pinkki säväys muuten niin vihreän joukossa. Sopii hyvin yhteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin samaa mieltä ja siksi yritän nyt neuloa niitä pois, jotta pääsisin ostelemaan yksivärisiä lankoja joista neuloessa voi tehdä kuvioita. Nämä menevät ukilleni, joka ei ole tarkka värien suhteen, joten pinkki käy erinomaisesti!

      Poista

Kiitos kommentistasi💖