9.8.2016

Unelma anelma

Otsikosta voikin jo päätellä, että olen viimein saanut kokeiltua Anelmaisia. Anelmaiset ovat olleet todella suositut nyt ainakin vuoden päivät, mutta jotenkin en ole saanut toteutettua niitä. Koska otin ne mukaan haasteeseen, tuli ne aloitettua.

 

Ja onneksi aloitin, koska näiden neulominen oli todella mukavaa ja yllättävän sujuvaa. Yllättävän sujuvalla tarkoitan siis sitä, että en ole moniakaan kirjoneuletöitä tehnyt, koska ne ovat olleet todella kireitä. Näistä sukista sain täysin ohjeen mukaan sopivat itselleni!


Työ miellytti myös siinä mielessä, että sain siihen kulumaan jämälankoja, joista ei olisi yksinään tullut sukkia. Harmillisesti oranssi loppui kesken ja jouduin ostamaan sitä kerän, jotta sain toisenkin kärjen tehtyä, eivätkä varpaat jääneet näkyviin.


Ohje on siitä todella hyvä, että siinä on useita erilaisia kuvioita ja paria eri tekniikkaa, joten se oli tarpeeksi haastava ja siihen säilyi mielenkiinto, eli näissä sukissa en kokenut viime aikoina vaivannutta toisen sukan syndroomaa. 


Aluksi ajattelin tekeväni nämä kokonaan, virkattuja kukkia myöten, mutta sukkien valmistuessa, tajusin, että ne eivät kaivanneet kukkia. Tämän jälkeen ajattelin etsiväni kauniin nauhan sukkiin, mutta tajusin, että saan siitä tarpeeksi simppelin, kun neulon sen itse. Aikas kivat ja värikkäät, vai mitä?


Lanka; Novita 7 veljestä
Langan menekki; 205g (nauhat mukana)
Ohje; Novitan uudempi sukkalehti
Koko; 38, 
jatkoin kuviota omalla sovelluksella kärjessä


P.S. Täältä voi käydä kurkkimassa, kuinka teen kirjoneuletta

8 kommenttia:

  1. Tykkään, tykkään! Anelmaiset itsekin olen halunnut tehdä jo kauan, mutta aina ovat jääneet muiden jalkoihin. Ehkäpä haasteen toteutusten jälkeen tai siinä sivussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti nyt heti paikalla, koska nää oli niin mukavat tehdä!!

      Poista
  2. Ihanan väriset. (: Itse en ole näitä vielä tehnyt, koska "kaikki tekevät näitä" ja näissä on jokin juttu, joka ei oikein nappaa. En tiedä mikä. Mutta onhan nämä siis valtavan kauniita, sitä en kiellä ja jokainen väriyhdistelmä on erilainen. (: Kivaa on siis katsella muiden tekeminä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän. Itse en siedä tuota venäläistä pitsikukka juttua, mutta kyllä se tuolla nilkassa on ihan kivan näköinen. Ja näitäkin aluksi ihastelin, sitten nämä tulivat niin sanotusti korvista ulos ja nyt ne ovat kivat!

      Poista
  3. Ihanan pirtsakat anelmaiset! Näitä oon ite haaveillu kans ja ehkäpä joku päivä saanki ne tehtyä. Hyvin etenee sun haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nämä pienemmät työt etenee ja valmistuu nopsaan:)

      Poista
  4. Mitä lankoja olet käyttänyt tuossa palmikon jälkeisessä missä näyttäis olevan vihertäviä sävyjä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi💖