31.12.2016

Työ tekijänsä palkitsee!

Nämä ihanat villahousut saivat innoituksen viime keväänä, kun tein monsterihousut. Silloin ukkini muisteli, kuinka ennen vanhaan oli pässinpökkimiä, eli villahousuja. 



Kunnia alkuperäisestä ohjeesta menee Kupla-blogiin, mutta niiden pohjalta mittailin ja tein sitten tämän isomman version. Ajattelin jakaa hiukan vinkkejä/ohjeen tynkää, kuinka tekin pystytte tekemään sopivat omien mittojen mukaan.

Tarvikkeet:
pyöröpuikot (80cm&100cm kaapelilla) kokoa 3,5
7-veljestä lankaa; minulla meni n.600g
kuminauhaa
jonkinlaisen merkin, jonka voit ommella housuihin (lopussa lisää)
Voisi myös olla hyvä, jos olisi jotkut housut (villahousut, kalsarit) mistä ottaa mittoja

Aluksi tarvitset tietää, kuinka leveä on vatsanympärys. Toki, jos haluat matalampi vyötäröiset housut, niin sitten mittaa leveys valitsemaltasi korkeudelta.
Minulla mitta on 94cm. Jaa mittaustuloksesi 61. Kerro saatu tulos (minulla 1,54) 138, joka on isoin silmukkamäärä Kulpa-blogissa. Saatu tulos on silmukka määräsi, pyöristä se lähimpään neljällä jaolliseen lukuun. Minä säädin jotain, joten loin silmukoita 208 lyhyemmälle kaapelille. (Eli minun laskuni ei ihan enää täsmää, mutta ei se niin tarkkaa ole)

Aloita joustinneuleen (2o 2n) neulominen pyörönä. Neulo sitä 10 krs. Tämän jälkeen neulo 1 krs kokonaan nurjaa. Ja sitten taas 10 krs joustinneulosta.


Seuraavalla kerroksella poimi aloitusreunasta aina yksi silmukka ja neulo se yhteen puikolla olevan silmukan kanssa. Noudata edelleen 2 o 2 n joustinneuletta samalla kun neulot silmukoita yhteen. Toista tätä koko kerros, MUTTA jätä puoleenväliin n. 8 silmukan levyinen aukko.



Tältä kuminauhakujan pitäisi nyt näyttää. Sisälle voit laittaa kuminauhan nyt tai myöhemmin. Seuraavaksi tehdään mittauksia↓

Housujen etupuoli

Tässä kohdin auttaa, jos on jotkin housut (villahousut, kalsarit), josta voi mitata koko etuosan pituuden. Koko pituuden perusteella mieti ensin minkä levyisen haaran haluat. Kun haaran leveys on tiedossa, voit alla olevien mittojen avulla määrittää muut mitat.
Pinkki viiva on haarojen leveys. Minun housuissani on haarakiilan leveys 14 cm.
Punainen viiva on haarakiilan pituus, joka määräytyy leveyden mukaan. Minun haarakiilani pituus on 10 cm.
Sininen viiva on housujen etuosan pituus eli perus sileän osuuden pituus. Koska koko etuosan pituuden pitäisi olla 30cm, vähennetään siitä kiilan pituus eli 10 cm, jolloin sileän osuuden pituudeksi jää 20cm.

Eli nyt neulo sinisen viivan pituuden mukaan (20cm) oikeaa.

Housujen takapuoli

Kun olet tehnyt sileän osuuden, tehdään housujen takapuolelle takaosan korotus. Laita merkki kerroksen vaihtumiskohtaan ja toinen puoleen väliin silmukoita. Neulo sileää neuletta ensimmäisestä sivumerkistä toiseeen sivumerkkiin eli minun työssäni 104s, käännä työ. Neulo takaisin, mutta käännä kun jäljellä on 5 silmukkaa ennen merkkiä. Jatka samalla tavalla molemmilla puolilla siten, että puikolle jää aina 5 silmukkaa lisää odottamaan. Kun silmukoita, jotka eivät ole odottamassa, eli ne joilla vielä neulotaan on jäljellä  9s ( jos sinulla on eri silmukkamäärä kuin minulla niin tämän luvun tulee olla n. 10) käännä ja neulo kaikki  silmukat, myös puikolla odottavat silmukat. (nurja kerros) Nyt sinun pitäisi olla alkuperäisessä kerroksen vaihtumiskohdassa. Käännä työ ja neulo kerros oikeaa.

Nyt olet tehnyt takaosan korotuksen ja alkaa haarakiilan (punainen ja pinkki viiva) tekeminen. Tässä siis lisätään silmukoita, joten jossain kohtaa joudut vaihtamaan pidemmän pyöröpuikon. 

Lisäykset tehdään keskellä edessä ja takana. Joka lisäys kerroksen väliin tehdään yksi kerros oikeaa. Eli yhteensä lisäyksiä tehdään 16 kertaa ja haarakiilan kerros määrä on 32. Aseta merkit keskelle eteen ja taakse. Kerroksen vaihtumiskohta on näiden merkkien välissä. (Toinen merkki tulee siis keskelle takaosan korotusta ja toinen eteen.) Neulo yhden silmukan päähän merkistä ja ota silmukoiden välinen lanka puikolle edestä päin ja neulo se takareunasta oikein. Neulo kaksi silmukkaa ja tee toinen lisäys, eli ota silmukoiden välinen lanka puikolle takaa päin ja neulo se normaalisti etureunasta oikein. Lisäykset lähtevät siis vinottain "kaatumaan". Tee näin vielä toisen merkin kohdalla. Neulo seuraava kerros oikein. Lisäyksiä jatketaan aina yhden silmukan kauempana keksi merkistä. (seuraavaksi kahden silmukan päässä, kolmen, jne.) 
Kun olet tehnyt lisäykset 16 kertaa sinulla pitäisi olla työssäsi nyt 272s.
(huomioi, että sinulla voi olla eri silmukkamäärä riippuen kiilasi leveydestä)

Nyt ota ylimääräisiä sukkapuikkoja ja poimi kahdelle eri puikolle molemmilta puolilta haarakiilan silmukat (36s/puikko). Käännä työ nurja puoli ylös päin ja tee kolmen puikon päättely, jolla suljet haaran.

Tämän tehtyäsi poimi sukkapuikoille 102s ja kaksi ylimääräistä silmukkaa ja aloita lahkeiden neulominen. Minun lahkeeni lopullinen pituus on 60cm + 5 cm joustinneule. Housuissani kavensin silmukoita 2 kpl pois "sisäsaumassa" 5 cm välein, eli lopuksi niitä oli 20/puikko. Näillä silmukoilla tein vielä joustinneuleen. Neulo vielä toinen lahje samalla tavalla.
Jos haluat, että lahkeet kapenevat nopeammin, siirrä kavennusvälejä ylhäällä tiuhemmaksi.


Nyt kun housusi näyttävät tältä päättele langanpäät. Ompele nurjalle puolelle jokin merkki näyttämään kummin päin housut laitetaan jalkaan.



Ja näin housut ovat valmiit jalkaan laitettavaksi!!



Lanka; Novita 7-veljestä
Langan menekki; n. 600g
Ohje; kupla-blogi ja tässä
Koko; vyötärön ympärys 94 cm ja
lahkeen sisäpituus n. 65cm

4 kommenttia:

  1. Oho, ison työn olet tehnyt mutta se kannatti, hienot on! :)
    Hyvää uutta vuotta 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari harmaata hiusta aiheutti, varsinkin ohjeen kirjoittaminen. Niin järkevältä ohje tuntui päässä, mutta nyt kun se tuossa paperilla on, niin epäilen järkevyyttä... Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. Vautsi, aikamoinen homma on noissa ollut! Mutta kyllä ukin nyt varmasti kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) ja kyllä kelpaa, oli oikein iloinen avatessaan paketin.

      Poista

Kiitos kommentistasi💖