29.1.2017

Breathing space

Postauksia olisi pari muutakin jonossa, mutta tämä menee ehdottomasti niiden ohi. Nimittäin mun oma ihana villapaita!
Olin jo pitkän aikaa sitten päättänyt, että kun aika, taidot ja mielenkiinto riittävät, laitan puikoille oman Breathing space villapaidan ja niinhän siinä sitten kävi, että joululomalla innostuin oikein toden teolla tikuttamaan tätä.


Syksyllä Tallinnan matkalta tarttui langat mukaan tätä projektia silmällä pitäen ja vau, miten vähän tähän sitten meni lankaa. Vain 317g eli alle yksi kerä valkoista ja vähän yli kaksi kerää violettia. Toisaalta langan vähäinen menekki johtui myös siitä, että tein lyhyemmät hihat ja helman kuin ohjeessa. 
Lisäksi, vaikka lanka on sukkalanka, se ei kutita. Johtuu, ehkä langassa olevasta Aloe-Vera ja Jojobaöljystä tai sitten siitä, että minua ei villa juurikaan kutita. Väri on kaikista aidoin alimmassa kuvassa.



Jo alusta asti päätin, että tästä paidasta tulee super hyvä, eikä se jää lojumaan kaappiin. Eli teen tätä niin kauan ja puran niin monta kertaa, että tästä tulee juuri sopiva. Ja lopulta jouduin purkamaan vain kerran, kun tehtiin lyhennettyjä kerroksia raidallisena. Ohje oli tehty hyvin ja apuja löytyi myös muiden postauksia lukemalla. Missä neuloimme kerran - blogista löysin hyvä ohjeen pingotukseen, jonka jälkeen paita laskeutui aivan eri tavalla.



Tässä vaiheessa on jo varmaan kaikille selvää, että tästä paidasta siis tuli super hyvä ja rakastan sitä. Mitä sitä voisi enempää toivoa paidalta. Pari kertaa olen sen jo päälle laittanut ja monta monituista kertaa vielä tulen laittamaan!


Lanka; Austermann step
Langan menekki; 317g
Koko; L

Mitenkä muuten "hoidatte" villapaitojanne? Onko pesu, tuuletus vai jotain muita vinkkejä?

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis! Ja niinpä on olleet ihania kaikki tällä ohjeella tehdyt paidat mitä oon nähnyt. Ihana ohje ja malli! Ja istuu myös päällesi tosi hyvin ja laskeutuu kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon! On kyllä todella ihana malli ja ohje, saatanpa joskus tehdä toisenkin paidan samalla mallilla :)

      Poista
  2. Onpa ihana villapaita. Tuo violetti värikin on niin kaunis ♥ Minä hoidan villapaitojani niin, että pesen harvoin ja tuuletan usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuin minäkin mietin tuota villapaidan hoitoa, mutta ajattelin vielä kysyä paremmin tietäviltä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖