30.4.2017

MINÄ OMPELIN!

Voi kyllä, täytyi käyttää caps lockia ja laittaa huutomerkki perään, koska tämä on aika ihmeellinen tapahtuma.
Eli ompelin projektipussukan. Siis semmoisen juuri sukkapuikoille ja lankakerälle sopivan, jota voi kuljettaa aamulla bussissa mukana.


Ja ihmeellisen tästä tekee se, että totutusti minä en ompele vetoketjuja, vuoria tai ylipäänsä mitään hankalaa tai monimutkaista, mutta nyt otin itsenäni niskasta kiinni. Voin ylpeänä kertoa myös sen, että yleensä olen aivan hermona ja puhkun ja puhisen, kun mikään ei tahdo onnistua, mutta nyt olin aivan tyynen rauhallinen.


Ja nyt voinette sitten ajatella, että mistä moinen rauhallisuus ja yhtäkkinen onnistuminen johtui. Osallistuin tämmöiselle Thyne's Kammaren verkkokurssille, jossa oli jokaisesta ompelun vaiheesta video, jossa näytettiin ja selitettiin, miten ommellaan ja mitä. Auttoi siis todella paljon tämmöistä amatööri ompelijaa ja opastuksen avulla oli suorastaan helppo ommella. Itse kurssin sisällöstä sen verran, että kaikki oli muuten todella selkeää, mutta kaavan tulostusta sain hetken pohtia. Ja paras osa on muuten vielä kertomatta, nimittäin kurssille osallistuminen oli ilmaista!
Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos tai yhteistyö, kunhan muuten vaan hehkutan :)


Kangas; puuvillaa, musta ja kukallinen 
Koko; 20cm vetoketju ja n. 15cm korkeus

Voi että voi olla niinkin pienestä iloinen kuin projektipussista <3
Hyvää vappua!

2 kommenttia:

  1. Jee! Voin niin samaistua tuohon fiilikseen. Ihana pussukka. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että voit! Kateellisena katselen kaikkien muiden hienoja vaateompeluksia, mutta ehkä tästä vielä joskus päästään sinnekin. ;D Ja kiitos!!

      Poista

Kiitos kommentistasi💖