3.1.2018

Myrskylintu

Näin talvella on ihana katsella kesäisiä, tästä upeasta huivista otettuja kuvia.


Idea tähän huiviin lähti oikeastaan langasta. Tämä tuntematon, mutta uskomattoman ihanan värinen akryylilanka huusi päästä neulotuksi. Pienen ajatustyön jälkeen sain idean tästä ihanasta Myrskylintu huivista. Huivi pääsikin puikoille aika pian idean saatuani. Ja koska huivin saajakin oli jo mielessä niin, mitä sitten enää odottelemaan.


Huivi oli todella helppo ja mukava neuloa ja vaikka kaaviota en ulkoa muistanut, ei sitä tarvinnut katsoa kuin kerroksen alussa. Ohuesta langasta olisi voinut tulla vielä kivempi huivi, mutta kun tuo väri tässä langassa vain oli niin ihana. 
Ohjeesta poiketen tein pitsiosiot molempiin laitoihin, sillä se tuntui turvallisemmalta valinnalta yllätyslahjaan. Huivi on muotonsa puolesta todella hyvä, sillä se asettuu kauniisti hartioille ja myös vartalon etupuolelle, kuten ylemmästä kuvasta näkyy.


Lanka; Tuntematon, akryylisekoite
Langan menekki; 150g
Koko; pit. 105cm x lev. 53cm

Kaiken kaikkiaan ihana projekti, jota lämmöllä muistelee, nyt kun tätini on sen joulupaketistaan esiin kuorinut.

4 kommenttia:

  1. Vau, ihana huivi!<3 Ihan mun lemppariväri ja vielä pitsiäkin mukana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos olisi ollut vielä jotain muuta materiaalia kuin akryyliä, niin olisi ollut täydellinen lanka <3

      Poista
  2. Tuo on kyllä niin kaunis malli! Ja tykkään tuosta vähän valtavirrasta poikkeavasta muodosta. Kesäkuvat on parhautta näin synkkänä aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna Emilia! Joo, oli tosiaan virkistävä tuo muoto, kun kaikki huivit tahtoo olla kolmioita tai puoliympyröitä. Kesäkuvat on <3

      Poista

Kiitos kommentistasi💖