9.11.2018

Raikkaat perussukat

* kirjava lanka saatu Adlibrikseltä



Sain aivan yllättäen pipolankojen mukana myös kaksi kerää Adlibriksen Sockia. Tämä sininen pääsi 7-veljeksen jämän kanssa ukilleni sukiksi joulupakettiin. Toiset hänelle menevät sukat ovat mustat, joten nämä ovat hyvää vastapainoa.
Socki on muuten todella paljon pehmeämpää kuin 7-veljestä. Ja tuo sininen ei ollut edes ihan uusinta 7-veljestä. Ehdottomasti siis tilaan jatkossa Sockia, oikein hyvä hinta ja ihanat värit. Ja sadan gramman keristä ei edes jää paljoa jämiä.


Aloitin sukat kaksi kerralla varpaista varteen. Aina näitä tehdessä ei oikein sisäistä, että sukat valmistuvat yhtä aikaa. Kokeilin ensimmäistä kertaa hollantilaista kantapäätä varpaista päin ja se onnistui oikein hyvin. Muistiinpanoni edellisten sukkien kerrosmääristä auttoivat lisäysten miettimisessä, joten kantapäät oli tosi helppo tehdä.


Annoin myös uuden mahdollisuuden Jeny's surprisingly stretchy bind off:ille ja onneksi, sillä tällä kertaa päättely on mielestäni juuri sopivan napakka.


Lanka; Adlibris Socki ja Novita 7-veljestä
Langan menekki; 85g ja 25g
Koko; 42

8 kommenttia:

  1. Kivat sukat! (: Tuota Sockia en ole vielä itse kokeillut, pitäisköhän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ehdottomasti! Minä tilasin yhden kirjan ja samalla testiin myös Socki Finea :)

      Poista
  2. Kivan väriset sukat. Täällä on sukkia alkanut taas syntyä harmaina arki-iltoina ihan kuin itsestään ja kokeilin vasta uutta tekniikkaa jolla tulee vahvemmat sukanpohjat. Mukavaa viikonloppua. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Minulla taas huivit vie tällä hetkellä voiton. Tuntuu, että en muuta ajattelekaan ;D

      Poista
  3. Kivat pirteät sukat. Sockia odottaa minullakin tuolla kerä, en ole vielä kokeillut, mutta kehuja kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Oli kyllä kehujen arvoinen. Toki pitää vielä odottaa, mitenkä kestävät kulutusta.

      Poista
  4. Kivat sukat! Minäkin löysin kesällä tuon kantapään ohjeen ja olen sillä jouseammat sukat jämistä neulonut. Tykkään että kantapäistä tulee näinpäin paljon siistimmät kun ei tarvitse poimia silmukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta taas ne ovat hiukan epäsiistimmät, koska kun siinä kohdin missä silmukoita poimittaisiin, niin kun silmukat neulotaan yhteen, niin sieltä paistaa läpi toinen lanka. Mutta ei sitä kyllä huomaa, jos ei tiedä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖