17.2.2020

Coffee Cantata

Aloitin nämä sukat äidilleni joululahjaksi syyskuun lopussa. Ja voi että nämä osoittautuivat aikamoiseksi projektiksi.


Aloitin projektin yhdellä kerällä Austermannin Stepiä, vaikka ohjeessa luki, että kaksi kerää olisi tarpeen. Olin toiveikas, koska olin selannut muiden projekteja ja osassa yksi kerä oli riittänyt. Voitte kuitenkin arvata, että minun kohdallani näin ei käynyt... Lanka siis loppui ja sitä piti ostaa lisää. Olin ostanut langan viime keväänä Karnaluksista. Kun en löytänyt tätä väriä käsityömessuilta, päädyin tilaamaan yhden kerän Sentikasta. Ja voi että olin onnellinen, kun se saapui, sillä se oli samaa erää, kuin ensimmäinen keräni. MIKÄ TUURI!


Olen tehnyt sukat siten, että resorissa valitsin isomman koon ja kantapäässä puolestaan pienemmän. Resori voisi olla ehkä aavistuksen kireämpi, eli ohjeessa voisi olla sen suhteen kolme eri kokoa. Nyt pienemmän ja isomman koon ero on aika suuri.


Tämä urakka kesti lopulta joulukuun alkuun asti. Todellisuus on kuitenkin se, että suurimman osan ajasta nämä odottelivat inspiraatiota projektipussiin haudattuina. Lopputulos kuitenkin palkitsee, onneksi jaksoin tehdä nämä loppuun asti.


Kuviot ovat todella kauniita, mutta vaativat jatkuvaa kaavion lukua. Erityisesti pidän tästä sukan sivussa olevasta kuviosta. Lisäksi toinen miinus, kaavioiden seuraamisen lisäksi on mielestäni se, että yksi kerä fingering-vahvuista lankaa ei riitä näihin sukkiin.
Jos kuitenkin kaipaat jotain aikaa vievää ja tarkkaa puuhaa, suosittelen näitä!


Lanka; Austermann Step Classic
Langan menekki; 108g
Koko; 38

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat sukat! Toi sivun kuvio on tosiaan valtavan kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Se on kyllä ehdottomasti paras asia koko sukissa :)

      Poista
  2. Kauniit on! En tiiä riittäiskö omat hermot noin monimutkaiseen työhön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nämä kärsivällisyyttä koetteli ;D Aina ei jaksaisi niin tiiviisti seurata kaavioita.

      Poista
  3. Todella kauniit sukat! Ja miten ihana väri❤️

    VastaaPoista
  4. Vautsi, todella hienot sukat! Ihanat kuviot, mutta ihan varmasti työlään. Jäävät minulta tekemättä, kun ei ole aikaa siinä määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Nämä ei olleet ihan sellaiset "neulon nyt tässä välissä hetken" sukat, vaan näille täytyi kyllä ottaa ihan oma aikansa... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖