12.11.2020

Unisukkia

Minun aivan kaikkien aikojen käytetyimmät ja muutenkin parhaat sukat, eli unisukat menivät rikki. :( Taidan yrittää vielä parsia niitä, mutta koska jo nyt reikiä oli ainakin kolmessa kohdassa ja muukin pohja alkaa vedellä viimeisiään, ne eivät taida enää kauaa pysyä koossa. Päädyin siis tekemään uudet, tai oikeastaan kahdet uudet unisukat.



Lanka näihin sukkiin oli minulle uusi ja täysin heräteostos keväällä Kuopion Napista ja Nauhasta. Ostin molemmat langat niiden iloisen värin takia. Oli siis erittäin kiva, että langat pääsivät näinkin nopeasti käyttöön. Itse lanka oli ihan ok:ta. Se sisälsi hiukan paksumpia kohtia ja sinisen langan siniset osiot olivat hiukan huonosti värjäytyneet. Oikein hyvät sukat sain näistä kuitenkin neulottua.
Taidan tehdä näiden jämistä raidoittamalla räsymatto sukat. Kuinka moni muistaa vielä millainen hitti ne olivat?


Sukissa on alussa kymmenen kerroksen korkuinen taitettu reuna. Siis kymmenen kerrosta oikeaa, yksi nurjaa ja taas kymmenen oikeaa, jonka jälkeen aloitusreunan silmukat on neulottu yhteen puikoilla olevien kanssa. Laitoin jokaiselle puikolle yhden silmukan enemmän kuin normaalisti, jotta nämä olisivat hiukan löysemmät ja rennommat. Eli tällä 7-veljeksen paksuisella langalla 13s/p.



Lanka; Perfect Basic Color
Langan menekki; 78g ja 78g
Ohje; oma
Koko; 38


Toivotaan, että nämä olisivat yhtä hyvät, kuin edeltäjänsä.

4 kommenttia:

  1. iloisia värejä.

    VastaaPoista
  2. Kivan pirteitä sukkia! Tää postaus olikin mennyt multa ihan ohi, mutta instassa tulivat vastaan kyllä. :) Ja räsymattosukat on edelleen ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on kyllä niin ihanat värit, että taidan laittaa räsymatot jo jouluna puikoille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖