10.1.2021

Marimekkoo

Pikkuveljelleni ompelin joululahjaksi Marimekon kankaasta "toilettilaukun".


Tämän pussin ja siten yleisesti koko ohjeen kokojen mitoitus oli minulle suuri pettymys. Tämä pussi on tehty ohjeen isoimman koon mukaan, mutta se on niin pieni, että sinne ei mahdu edes hiusharja. Eli ohjeen isoin koko on verrattavissa naisten meikkipussiin, ei toilettilaukkuun. Tämä oli iso pettymys, sillä pussin oli tarkoitus olla toilettilaukku. Mietin myös, mihin tarkoitukseen ohjeen pienin koko on, koska sen mukaan tehtävän pussin on oltava todella pieni. Ohje on mielestäni kuitenkin suhteellisen työläs ja en ymmärrä miksi joku näkisi niin ison vaivan pienen pussin takia.


Ohje muuten oli erittäin hyvä. Todella selkeästi kirjoitettu ja isoilla kuvilla varustettu. Pussin sisäpuolen saumojen viimeistely oli syy, miksi valitsin tämän ohjeen. Sisäpuoli on erittäin viimeistellyn näköinen, sillä rumat saumat jäävät piiloon.


Kauniin pussin sain aikaan, vaikkakin se aiheutti myös ärsytystä ja harmistusta. Toivon todella, että se ei ole liian pieni veljeni käyttöön. Jos joskus teen uuden pussin tällä ohjeella, täytyy siitä yrittää soveltaa huomattavasti isompi. 


Kangas; Marimekon Unikko ja yksivärinen vuori Eurokankaasta
Koko; pituus 21cm, leveys 9cm ja korkeus 8cm

Myöhemmin näette vielä yhden, kyllä vielä yhden tästä kankaasta tehdyn jutun veljelleni ;D

4 kommenttia:

  1. Harmi, että koko tuotti ongelmia. On pussukka kuitenkin aika söpö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! :( Onneksi harmitus on jo tähän päivään mennessä laantunut ;D

      Poista
  2. Kaunis pussi tosiaan. Harmi, että siitä tuli liian pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Taitaa se kuitenkin olla aika sopiva veljelleni, vaikka pienehkö onkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi💖