29.8.2016

Amppari

Serkkuni kysyi tekisinkö hänelle ampiaisen. En tiedä mihin/miksi sen tarvitsi/halusi tai muistaako enää pyytäneensä sitä, mutta nyt sellainen valmistui.


Tämän työn aloitin, kun piti saada jotain helppoa tekemistä aamuiselle linja-auto matkalle. Luulin työssä kestävän kauemmin langan ohuuden (fingering paksuus) vuoksi, mutta se valmistuikin kahdessa aamussa ja illalla tein sitten siivet ja silmät.


Työ oli myös siitä helppo, että minulla oli jämänä tuommoinen mysteeri lanka, joka ensinnäkin oli ohutta, kelta mustaa ja tuntematonta materiaalia. Ei ensimmäisenä tullut mieleen tehdä sukkia siitä, joten se nyt on pyörinyt tuolla lankakorin pohjalla ja ärsyttänyt olemassa olollaan. Ehkä loppu nötösestä teen toisen ampiaisen...


Lanka; mysteeri
Langan menekki; 25g
Ohje; oman pään tuotos

Ja kuten tarkkanäköiset huomasivat, selässä on siima, jolla ampiaisen voi ripustaa lentelemään!

26.8.2016

Kierteellä

Täällä päin pysähtyy torilla Vyyhdittären kudeauto ja kesälomalla yhtenä päivänä eksyin sinne. Sieltä mukaan tarttui ilman mitään suunnitelmaa pinkkiä ja valkoista kudetta. Tuli siis vain sellainen fiilis, että voisin virkata maton. Ja niimpä sitten viime viikolla maton teon aloittelin. Matto oli hauska ja nopea virkata. 


Kuten kuvista huomata saattaa, alkaa jo olla iltaisin (eli silloin kun näitä kuvata kerkeää) pimeämpää eli kuvien laatu kärsii. Toisaalta tilannetta hankaloittaa myös tuo tumma lattia. Mielestäni matto ei oikein sovi siihen, sillä se saa huoneeni näyttämään tyhjältä.


Kude
Kuteen menekki; 1,6kg
Ohje; alku on jostakin kirjasta,
loppu oman pään tuotoksia
Halkaisija; 100cm


Nyt minulla sitten on matto. Mutta mihinkäs sen pistäisin?

23.8.2016

Monesko?

Nyt tuli tehtyä näitä pusseja aika tiuhaan tahtiin... Mutta tämänkin tarvitsin oikeasti!


Pari päivää edellisen pussin jälkeen tajusin tarvitsevani toisen ja tiukalla aikataululla yhdessä illassa sen sitten virkkasin.


Pussin sisään sujahti tietokonetarvikkeita. Alemassa kuvassa oikea väri, jolta pussi luonnonvalaistuksessa sisällä näyttää.


Lanka; Falk garn Emma
Langan menekki; n.25g
Ohje; täällä


20.8.2016

Keep calm and crochet hippos!

Uusi tunnuslause, vai mitenkä se nyt olikaan;) Eli kolmas hippo on täällä! (ensimmäiset) Ihana Heidi Bears tekee näitä afrikankukka eläimiä ja maksua vastaan jakaa ohjeita ravelryssä. Nämä on huippu söpöjä ja upeasti toteutettuja.


Tämä poikkeaa kuitenkin ensimmäisistä siten, että afrikankukkien sijaan käytin tässä isoäidinneliöitä. Hauskan näköinen näinkin, vaikka perinteinen afrikankukka hippo on mielestäni kauniimpi.


Moni varmasti ihailee näitä ja miettii, että mitenkäs kun ohje on englanniksi ja en osaa sitä. Ei hätää, ohje on 35 (muistaakseni) sivua pitkä, koska joka ruudusta ja yhdistämisestä on todella selkeät vaihekuvat. Uskaltaisin siis väittää kaikkien pystyvät tähän ihan ilman kielitaitoa.


Mä en tiedä miks, mutta näiden hippojen pyllyt on ihana näköisiä❤️ 


Hippo suuntaa paraati paikalle toisen hippokaverin viereen rottinkisen korini päälle. Sieltä ne katselevat yhdessä maailman menoa.


Yhdistin palat erilailla kuin ohjeessa. Siinä käytetään join as you go - tekniikkaa, mutta koska en tykännyt siitä, yhdistin palat laittamalla oikeat puolet vastakkain ja ompelemalla neulalla. Tämäkään ei sujunut täysin odotusten mukaan, koska jouduin hiukan jälkeen päin paikkailemaan, mutta ehkä ensi kerralla. Huomaatteko puhun jo ensi kerrasta! Hullu minä!


Lanka; Falk garn Emma
Langan menekki; arvatkaa kuka muisti punnita...
Koko; 45cm pitkä ja 26cm korkea

16.8.2016

Tyylilyylille

Sain valmiiksi tämmöisen ihanan söpöstely mekon! Ohje oli oikein sujuva ja helppolukinen, vaikka olikin englanniksi. Lainasin kirjan, jotta voisin kokeilla neuloa pienen vaatteen, ennen kuin suuntaan villapaidan pariin. 
Olen neulonut itselleni jo vuosi sitten villatakin, mutta se on hiukan nafti johtuen langan eri paksuudesta ohjeeseen verrattuna. Tällä kertaa haluaisin hyvin istuvan ja arkikäyttöön soveltuvan vaatteen, joten suoritin pientä kokeilua taidoistani ja niiden parantumisesta ensin.

 

Ohjeen koon mukaan tämä on sopiva 6 kuukautiselle, mene ja tiedä sitten, sillä minulla ei ole sen ikäistä tuttavapiirissä, jolle tämän voisi antaa/sovituttaa. Mekosta tuli kuitenkin joustava, varsinkin alaosan mallineuleesta, joka muuten on muurahaisenpolkua.


Ohje on englanninkielisestä kirjasta 60 more quick baby knits ja aloin neulomaan tätä haastaakseni itseni ja oppiakseni uutta. Heti työn alussa tajusin mallikerran vastaavan muurahaisenpolkua, joten sen osalta ei ollut haastetta. Yläosa ja sen kavennuksetkin sujuivat mallikkaasti, mutta opin sen, että kaula-aukkoa tehdessä, olat voidaan neuloa yhtä aikaa eri keristä. Tätä ei ole lukenut muissa ohjeissa, onko yleinen tapa? Kätevä ainakin!

(Takaapäin kuvattuna)

Kirjasta sen verran kritiikkiä, että kaikissa ohjeissa vaikeusaste oli 3/4 tai 4/4. Tämä ohje oli 3/4, mutta en kokenut sitä niin haastavaksi. Ohjeessa ei ollut mitään erikoisuuksia, tavallisia kavennuksia ja sileää. Langan menekki oli 100g vähemmän ohjeen arvioon verrattuna. Voiko langan materiaali vaikuttaa, vaikka paksuus on täysin sama? Muuten kirja oli pullollaan söpöjä vauvojen vaatteita.


Toisella olalla on napit ja sauma siis aukeaa, mikä mahdollistaa helpon pukemisen. Myös kiva yksityiskohta! Meinasin ostaa tapani mukaan tytön vaatteeseen pinkin nauhan, mutta päädyin tekemään keltaisen...


Lanka; Novita miami
Langan menekki; 96g
Ohje; kirja 60 more quick baby knits
josta malli Sleeveles lace dress
Koko; n, 6 kuukautta & ylöspäin

ISO kiitos kaikille 20 lukijalle, jotka ovat eksyneet tälle matkalle mukaani!!