11.6.2017

Marimekon inspiroima

Nämä sukkaset saivat inspiraationsa Marimekon räsymatto kuosista. Ja menivät ylioppilaslahjaksi pikkuserkulleni, jolta löytyy kyseisen sarjan astioita.


Pinterestiä selailin ensin kuvion toivossa, mutta kun en löytänyt mieleistä, niin päädyin piirtämään kaavion itse. (Löydätte sen alempaa) Lisäksi oli ihan kiva leikkiä Excelin kanssa piirrellessä kuviota, enkä edes menettänyt hermojani. ;)


Itse sukista sen verran, että viime kirjoneuleesta viisastuneena otin kirjoneule osioon isommat puikot ja enemmän silmukoita, eli resori, kantapää ja kärki tehty pienemmillä puikoilla. Ja tämä toimi, mutta sukat ovat ruman leveät, kun ne eivät ole jaloissa. Ovat kuitenkin hyvät jalassa, joten ei parane valittaa.


Sukissa oli lankana Novitan Nalle ja aloituksessa 14 s, mutta lisäsin resorin jälkeen vielä yhden silmukat puikolleen. Kiilakavennukset tein sukan pohjaan, jotta kuvio säilyisi ehjänä jalkapöydän päällä. Yllä olevassa kuvassa näkyy muuten nuo kavennukset. En jaksanut suuremmin kikkailla mitään hienoa kuviota sinne, kun kohta jää kuitenkin jalan alle. Yllätyin, miten hyvin sukat istuvat jalkaan kavennuksien sijainnista huolimatta.
Johanna postasi muuten hauskasti juuri ennen minua samasta aiheesta blogissaan, käykää toki lukemassa postaus sieltä.



Tässä kuvio, joka on jaollinen 6 silmukalla. Toista punaista aluetta, piirsin viereen toisenkin kuvion toiston, niin kaavion luku helpottuu. Räsymatossa kuvio hiukan heittää, joten piirsin myös kaavioon pienen siirtymän.


Lanka; Novita Nalle
Langan menekki; 74g
Ohje; Kuvio tässä postauksessa
Koko; 38

8 kommenttia:

  1. Nätit sukat! Marimekko-henkiset sukat on aina yhtä kivoja. (: Esim. Kun äiti kelaa -blogissa on kirjoneulekaaviot erilaisiin Marimekko-kuvioihin. Ja joo, tuo kiilakavennus jalkapohjassa istuu kyllä yllättävän hyvin. Hauskaa, että kokeiltiin samaa juttua samaan aikaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää marimekot on kyllä ihania :) Oli kyllä aika hauska sattumus.

      Poista
  2. ah miten ihana sukat!! tekee mieli itsekkin tehdä tuollaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile vain tehdä, nämä on aika helpot, vaikka joutuu vähän lankaa sitomaan.

      Poista
  3. Heippa, kiitos tästä ohjeesta. Tosi kauniit on sun tekemät sukat, näin marimekko- hulluna oli pakko itsekin testata, ja onnistui tuolla sun ohjeella tehdä samanlaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos! Kiva kuulla, että ohje on ollut toimiva :)

      Poista
  4. Hei! Olen etsinyt tunteja ohjetta noihin kiilakavennuksiin pohjassa ja olen kyllä kädetön nyt kun en moisia löydä joten voisitko kertoa ohjeen kun olen jo silmät ristissä katsellut kuviasi :D muuten on oikein kiva ohje kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ei niihin sen ihmeellisempää ohjetta tainnut olla. Eli jos ajatellaan, että kantalapun sivusta olisi poimittu esimerkiksi 22s sekä 1. että 4. puikolle ja niille haluttaisiin jäävän 15s kavennusten jälkeen, täytyy molemmilta puikoilta kaventaa pois 7s. Neuloisin 1. puikolla viisi oikein ja sitten kaksi oikein yhteen. Seuraavilla silmukoilla aloittaisin kuvion ja neuloisin sitä, kunnes 4. puikolla olisi jäljellä 7s. Tekisin ssk-kavennuksen ja neuloisin viisi oikein. Kavennukset lähestyvät siis sukan pohjan keskikohtaa. Seuraava kerros olisi välikerros, eli kavennuksia ei tehtäisi. Jatkaisin näin, kunnes olisi kavennettava vielä yksi silmukka molemmilla puikoilla. Sen neuloisin yhteen kuvion ensimmäisen/viimeisen silmukan kanssa. Käytännössä siis tee "tavalliset kiilakavennukset" sukan pohjaan siten, että sukan päälle tuleva kuvio ei sekoitu. Toivottavasti tämä auttoi!

      Poista

Kiitos kommentistasi💖