22.12.2018

22. luukku; pukin poro

Viime joulun alla tein aivan uskomattoman löydön. Löysin tällaisen poron ilmaisella ja todella hyvällä ohjeella.



Sain kuitenkin tämän virkattua vasta tänä jouluna. Tämä oli kyllä hauska tehdä ja lopputulos on todella söpö! Hiukan ihmettelen, miksi monissa englannin kielisissä ohjeissa nämä hahmot virkataan tasona. Vähän työlästä siinä mielessä.
Toisaalta ohje oli todella selkeä lukea ja se on helppo kääntää virkkaussanaston avulla, jos ei osaa englantia.


Ohjeessa neuvottiin, että lankoja ei tarvitse päätellä, mutta minusta oli helpompi päätellä ne, koska muuten lankoja olisi sojottanut väleistä, kun poroa virkkaa yhteen. Enkä katkaissut lankaa paidan kirjoneuleessa kertaakaan toisin kuin ohjeessa.


Paidan kirjovirkkaus on kyllä hauska yksityiskohta.Vähän se on epäselkeä, koska tajusin vasta jossakin vaiheessa, että oli ottanut nurjalla puolella lankoja hassussa järjestyksessä. Mutta purkamaan en enää jaksanut rueta.


Lankoja ostin ainoastaan kaksi ruskeaa, jotka tulivat vartaloihin. Muut ovat jämälankoja. Koska ne ovat eri paksuisia ja eri laatuisia esimerkiksi kirjovirkkauksessa valkoinen lanka paistaa punaisen alta. Kaikki langat ovat listattuna Ravelryn projektissani, jos jotakuta kiinnostaa.


Tältä näyttää takapuoli ja etenkin saumat takaa. Yllättävän siistit, vaikka palat vain virkattiin yhteen kiinteillä silmukoilla.


Lanka; jämälankoja (listattuna Ravelryssä)
Langan menekki; 83g
Koko; 40cm pitkä

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi💖