10.5.2020

Wishes Cardigan

Tätä projektia kohtaan minulla oli suuret odotukset ja ehkä osin siksi ne eivät aivan toteutuneet.


Tämä kyseinen neuletakki on Joji Locatellin Wishes Cardigan. Kuvissa se näyttää aivan upealta ja nimesinkin tämän Ravelry-projektissani luotto neuleeksi. Malli on siis kaunis, mutta tästä ei kuitenkaan tullut sellainen kuin olin toivonut. Suurin ongelmani oli varmaankin koon valinta. Ohjeessa neuvottiin valitsemaan koko ilman positiivista väljyyttä. Ja koska olen tehnyt paitoja isolla väljyydellä, valikoitui tämä myös kuin itsestään niiden perusteella.


Lanka on ihanan ohut Holst Garnin Coast. Ja värinä on niin kaunis Lead. Ostin langat kesällä neulefestareilta juuri tätä takkia varten. Ja tietysti ostin hiukan liikaa, mutta onneksi väri on kaunis :)


Hiukan harmi, että tästä muodostui tällainen aivan liian iso, sillä tämän neulomisessa kesti todella pitkään. Varsinkin lopussa kerroksen olivat toooosi pitkiä. Ja sitten tietysti yksivärinen lanka ja ei mitään kuviota, joten kaikkien muiden projektien ohella tämän valmistumisessa kesti ja kesti.


Toivottavasti tämä nyt pääsee kaikesta huolimatta käyttöön. Ja jos nyt käy niin, että tämä ei ole ollenkaan kiva, niin taidan purkaa ja neuloa pienempänä, sillä malli ainakin on juuri sellainen kuin haluaisin.


Lanka; Holst Garn Coast
Langan menekki; 241g
Koko; 3XL

6 kommenttia:

  1. Kaunis takki se joka tapauksessa on.

    VastaaPoista
  2. Kaunis takki! Ei se ainakaan kuvissa näytä mitenkään liian suurelta, enemmän sellaiselta rennolta. :) Mutta onhan se aina harmi, jos ei lopputulos vastaa ihan odotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää nyt tunnustella ja pitää takkia. Aika iso työ olisi kyllä purkaa, koska täytyisi purkaa aivan koko takki :(

      Poista
  3. Minustakin se näyttää laskeutuvan kauniisti päälläsi. Tuntumakysymys on tietysti oma juttunsa.
    Isojen töiden kohdalla on aina vaikea arvioida langankulutusta. Ainakin minun mielestä. Mieluummin liikaa, kuin liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy ehkä siis uskoa muita ja pitää takkia enemmän. Onneksi tämä väri on tosi hyvä, voisin tehdä toisen samantyylisen takin, koska lankaa jäi lähes niin paljon :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖