22.8.2018

Ompelua

Tänä kesänä olen aktivoitunut ompelun suhteen ja taidotkin ovat sillä saralla karttuneet.


Näihin laukkuihin löysin ohjeen Punatukka ja kaksi karhua -blogista. Näitä on valmistunut kesän aikana jo neljä. Kaksi ensimmäistä kerkesivät olla jo pitkään käytössä, ennen kuin muistin, etten ole kuvannut niitä. 


Kauniit kankaat ovat muut amerikkalaisia tilkkutyökankaita, paitsi alemman pussin päälliskangas on kirpputorilöytö. 
Pussit olivat helppoja ommella hyvän ohjeen ansiosta ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitä. Ohjeesta poiketen laitoin silitettävän tukikankaan vuorinpalasiin antamaan tukea.


Papukaijalukot pusseihin tilasin Pikkumurusta, josta ne tulivat todella nopeasti ja pienillä postikuluilla!


Kankaat; Amerikkalaisia tilkkutyökankaita ja kirpputorilta löydetty verho
Koko; Korkeus n. 20cm ja leveys n. 15cm

6 kommenttia:

  1. Kivoja pusseja. Olen itsekin suunnitellut tuollaisen ompelua.

    VastaaPoista
  2. Söpöjä pikkulaukkuja, kiitos ohjevinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava jakaa hyvää ohjetta eteen päin! :)

      Poista
    2. Hyvältä näyttää! Minullakin olisi tuolla ompeluprojekteja odottamassa, mutta inspis ei ole vielä leimahtanut.
      Tuota ohjetta voisi ehkäpä jopa kokeilla. Kiitos.

      Poista
    3. Kiitos Satu! Ei muuta kun kokeilemaan. Ja kyllä se inspiraatio vielä löytyy<3

      Poista

Kiitos kommentistasi💖