5.5.2017

Minun käsityöni

Vähän aikaa sitten tuli mieleeni tehdä tällainen taulu, jossa olisi käsityöharrastukseeni liittyviä "merkkipaaluja."


Iso neulakinnas neula on ukkini haavasta tekemä. Kun helmikuussa ajattelin kokeilla neulakinnastekniikkaa pyysin ukiltani voisiko hän tehdä minulle neulan. Ja koska hän ei ollut ennen kuullut eikä nähnyt millainen neulakinnas neula on sain 4 erilaista. Periaatteessa tätäkin voisi käyttää, mutta se on nyt muistona tässä taulussa. 


Tämä violetti palanen on ensimmäinen neuletyöni, joka sisälsi langankiertoja tai sisälsi kuviota. Tavallisia villasukkia olin muutamat tehnyt ennen tätä palasta, mutta tästä palasesta, vuoden 2014 syksyllä alkoi minun "neuleurani."


Tässä on ensimmäinen virkkaukseni ketjusilmukoiden jälkeen. Kukka nimeltään hanhikki. Tämän ja yli 50 (vaatimattomasti aloitin) muuta kukkaa tein yläasteella tyynynpäälliseksi. 


Täältä puolestaan löytyy ensimmäinen ristipistokuvio, joka on osana isompaa monia kuvioita sisältävää työtä. Tämän olen tehnyt ala-asteella.



Olen kokeillut myös pitsinnypläystä viime kesänä Vekara varkaudessa. Oli oikein mukava kokemus ja olisi kiva kokeilla uudestaankin, mutta tarvikkeet ja opastaja puuttuvat...


Ja viimeisimpänä neulakinnastekniikalla tehty ensimmäinen kokeilu palanen. Tekniikka oli aika kiva, joskin lanka täytyy aina katkaita ja päätellä. Joskus vielä väkerrän sukat tehdä tällä tekniikalla, mutta en ehkä vielä :D

Onko sinulla säästössä joitakin ensimmäisiä käsitöitäsi? Olisi ihana kuulla tarinoita niistä!
#ensimmäinenkäsityöni

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana postausidea, täytyisi itsekin laittaa jonnekin esille ne ensimmäiset käsityöt! :)

    http://pitsisiivinkohtiunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kannattaa! Ja kun ne on nyt tuossa kehyksessä, niin eivät vahingossakaan joudu hukkaan :)

      Poista
  2. Noniin, nyt muistan tulla kommentoimaan tähänkin. Noteerasin postauksen jo aiemmin, mutta piti tulla vilkaisemaan vielä ajan kanssa. Tosi kiva idea pistää "virstanpylväät" kehyksiin. (: Vasta äskettäin Vireä Vimma -blogissa oli kehystetty nätisti mummon virkkaamat pitsit samalla meiningillä. Miulla ei oikein ole tallessa mitään vanhoja juttuja, mutta jotain ois kyllä kiva tuommosiin kehyksiin saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo olisi ihana tehdä myös juurikin joistain pitsiliinoista taulu! Harmi, että ei ole enää vanhoja käsitöitä tallella, mutta aina voi keksiä jotain muuta. Minulla nyt ei ole noista ensimmäisistäkään montaa vuotta aikaa, niin ovat säästyneet.

      Poista

Kiitos kommentistasi💖