Huhtikuu on kulunut yhdessä hujauksessa. Enkö minä vasta kirjoittanut maaliskuun koostetta?
Tässä kuussa tein kivoja ja monipuolisesti erilaisia käsitöitä. Olen muun muassa neulonut, ommellut, virkannut, askarrellut ja tehnyt ristipistoja. Aika paljon kaikkea kivaa.
Yksi pettymys mahtui myös matkan varrelle, nimittäin neulomani Leymus sukat menivät pilalle. Lankana minulla oli itse kasvivärjäämäni lanka ja pingotuksessa nuppineulat päästivät väriä sukkiin, joten sukissa on nyt isoja mustia läikkiä. Voitte varmasti arvata, että nuppineulat ovat nyt roskiksessa ja uudet on ostettu tilalle. Harmitus on silti suuri. Pitää varmaan värjätä lisää tulevana kesänä.
Puikoilla on tällä hetkellä ruuhkaa, useampi iso työ. Saapas nähdä milloin jokin niistä päätyy valmiiksi asti. Mikään työn kun ei ole edes puolivälissä ;D
Käsitöiden lisäksi olen lukenut ja tehnyt palapelejä.
Neulottua;
Virkattua;