31.8.2020

Loppuja ja alkuja

Voi elokuu, olit haikea kuukausi!


Tästä kuusta eniten mieleen on jäänyt mikäs muukaan, kuin Poet. Olen erittäin tyytyväinen, että purin käyttämättä jääneen paidan (Sandalwood) ja neuloin langat uudelleen. Näin laadukkaat langat saivat arvoisensa projektin ja minä upean käyttöön tulevan neuleen.
Olen tässä kuussa myös ommellut paljon, mutta en varsinaisesti mitään uutta. Olen siis korjausommellut vaikka ja mitä. Takkeja, housuja, paitoja ja yhden tyynyliinan. Korjausompelut ovat ärsyttäviä aloittaa ja usein myös tehdä, mutta lopputulos palkitsee aina. Muutoin hyvät vaatteet saavat lisää käyttöikää.
Joululahjat ovat jo mielessä. Yksi on jo valmiina, mutta aika monta on vielä tekemättä, huh. Yleensä olen aikaisin liikkeellä, mutta tänä vuonna menee näköjään tiukemmalle...
Kuten otsikko kertoo tässä kuussa on ollut loppuja ja alkuja. Työt loppuivat puolentoista vuoden jälkeen, koska suuntana ovat opiskelut. Myös muutto omaan kotiin tapahtui viikonloppuna. Täältä nyt sitten kirjoittelen ensimmäistä kertaa. Ja odotan jännityksellä huomista koulun alkua.


Neulottua;

21.8.2020

Poet❤︎

 Siis onko kauniimpaa villapaitaa kuin Sari Nordlundin Poet?


Muistatteko hiukan yli vuosi sitten neulomani Veera Välimäen Sandalwood paidan? Jo sen neulominen oli tuskaista, joten olisi ehkä täytynyt jättää koko projekti kesken. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että purin paidan syksyllä ja langat ovat odottaneet uutta projektia.


Päädyin neulomaan Poetin. Olin haaveillut siitä jo pitkään, mutta eri värisenä. Nämä langat kuitenkin tarjosivat tilaisuuden neuloa tämä paita, kuluttamatta enää lisää rahaa lankoihin. Niinpä Poet pääsi puikoille kesäkuun lopussa ja valmistui suhteellisen nopeasti.


Ohjeena käytin Laine Magazinen versiota, enkä voi suositella sitä. Ohjeessa oli todella paljon virheitä, eikä niiden korjauksetkaan olleet hyvät. Ilmeisesti Ravelrystä ostettava versio on parempi. Jouduin siis soveltamaan paljon etenkin raglanlisäysten kohdalla. Myös eri kokojen merkintä kaavioihin oli kömpelö, mutta se toki johtuu lehdessä olevan palstatilan vähyydestä.
Jätin kuvion kokonaan tekemättä taakse, koska se on mielestäni niin hieno, että se ansaitsee olla paraatipaikalla villapaidan etupuolella.


Tästä neuleesta tuli erittäin kaunis ja koko projektista jäi hyvä maku, kun sain käytettyä uudestaan ihanat langat.


Projektista tuli myös todella ajankohtainen, kun Nupu Nupun Maria käynnisti #kiertolangalla kalin/haasteen. Kalin tarkoituksena on purkaa vanha neule ja neuloa uusi. Tämä Poet oli jo lähes valmis silloin, kun kal alkoi, mutta toimikoon tämä vaikka inspiraationa muille neulojille. Kal kestää vuoden loppuun. Minä kerkeän siis virallisesti mukaan, koska purin Wishes Cardiganin ja aion neuloa sen pienempänä.


Lanka; Tukuwool Fingering
Langan menekki; 303g
Ohje; Sari Nordlund - Poet
Koko; 2XL


Puratko usein valmiita neuleita?

13.8.2020

Perus, perus

 Eli mitä tässä muuta kaiken kiireen keskellä olisi neulonut, kuin aivan tavallisia sukkia. Nämäkin ovat ottaneet hieman aikaa, sillä on kaksissa miesten sukissa kuitenkin tekemistä.

Langaksi ostin Gjestalin Maijaa. Se ja Janne ovat nykyään omasta mielestäni parhaita tavallisia sukkalankoja. Lankaa oli ihanan pehmeä neuloa, vaikka tein kaksi yhtä aikaa pyöröpuikoilla. Ja molemmissa langoissa on aivan upeita sävyjä, kuten nämäkin kaksi!



Tein siis kaksi paria. Neuloin kaikkia sukkia yhtä aikaa siten, että minulla oli kaksi sukkaa per kaapeli ja vaihdoin puikkoja kaapeleiden välillä. Tällä tyylillä sain langat välillä aika kiitettävään solmuun, mutta sain myös käytettyä kaiken langan.


Nämä miesten sukat tein tilauksesta mummolleni. Naisten sukkia oli jo valmiina, joten niitä ei tarvinnut juuri nyt neuloa. Mummoni aikoo antaa sukat lahjaksi kahdelle ystäväpariskunnalle.


Lanka; Gjestal Maija
Langan menekki; yht. 200g
Ohje; oma
Koko; 42


Mitäs teillä on puikoilla? Minä pääsen seuraavaksi esittelemään Poetin, sillä aion neuloa sen tänään valmiiksi!