Tähän projektiin sain innostuksen, kun näin kuvat
Neulistin tekemästä repusta. Kuka voisi vastustaa nimenomaan käsityöprojekteille tarkoitettua reppua, en minä ainakaan. Eikä ilmeisesti moni muukaan, sillä näitä on nyt näkynyt yhden jos toisenkin tekemänä.
Tekeminen alkoi tarvikkeiden haalimisella. Ostin ulkokankaan Almandiinista kankaiden yössä ja kerkesin jo esitellä teille tästä tekemäni
olkalaukun. Sisäkangas on tilkkutyökangasta, jossa on pieniä pisteitä pinkillä pohjalla ja ulkokangas paksua puuvillaa Eurokankaasta. Lisäksi tähän meni paaaljon tukikangasta ja sen silittäminen oli kenties koko projektin työläin osuus.
Palojen leikkaamisen ja tukikankankaan silittämisen jälkeen projekti sujui suhteellisen kivuttomasti, joskaan ei ilman muutamia ongelmakohtia. Jouduin hiukan kaventamaan olkaimia, koska minulla oli kapeammat metalliosat. Vetoketjutaskun taittelemista jouduin hetken pohtimaan, ennen kuin sain ajatukset selkiytymään ja taskun tehtyä. Ja koneesta taittui neula kun olin ompelemassa vuoria ja ulkopuolta yhteen, koska yhdessä kohdin oli niin paksu sauma/taitos kohta.
Repun hyviä puolia on monta, mutta minulle ehkä yksi tärkeimmistä on tilavuus. Tähän mahtui helposti kaksi isoa keskeneräistä villapaitaa, neljä vyyhtiä ylimääräisiä lankoja ja kamera, eikä edes tehnyt tiukkaa.
Lisäksi tämä on viimeistellyn näköinen, etenkin vetoketjutasku on hurjan kaunis. Kannatti siis hieman pähkäillä sitä.
Alla olevasta kuvasta tuli aika hauskan näköinen, sillä näyttää aivan, kuin olisin muokannut repun jälkeenpäin istumaan tuohon kivelle, mutta ihan oikeasti se siinä kökötti ;D
Repusta tuli kyllä todella upea ja hirmuisen mieleinen. Nyt kelpaa heittää reppu selkään ja pakata kaikki kässäprojektit matkaan mukaan.
Kankaat; Ulkokangas
Almandiini, vuori tilkkutyökangasta ja pohja Eurokankaasta
Metalliosat; Nappi ja Nauha Kuopio
Ohje;
Noodlehead - Range Backpack
Koko; Korkeus n. 40cm, leveys 30cm ja syvyys 11cm