31.7.2019

Hellettä heinäkuussa

Tässä kuussa olen kyllä töiden oheessa vain rentoutunut ja tehnyt mielekkäitä asioita. Neuleita, lukemista ja tietenkin kuun lopun helteillä uimista! Tästä on hyvä jatkaa elokuuhun ja syksyä kohti.


Heinäkuun teemana on ollut keskeneräisten neuleiden valmiiksi saattaminen. Innostus tähän projektiin lähti alunperin Still Light Tunicista. Sen lisäksi olen saanut yhden joulusta asti kesken olleen työn valmiiksi, muutaman kuukauden ompeluprojektin sekä kohta huhtikuusta kesken olleen villapaidan valmiiksi. Oikein, oikein tuottoisaa siis. Ja tästä projektista on tehnyt mielekkäämpää pari työtä, jotka ovat olleet aivan uusia.
Heinäkuun kohokohta oli ehdottomasti neulefestarit! Oikean alareunan kuvassa voitte nähdä festarisaaliini. Ja heti ensikuun alussa myös esittelen yhden festarilangoista valmistuneen työn! Nykyään lankaostokseni painottuvat pitkälti erilaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi juurikin neulefestareille, käsityömessuille ja joihinkin lankakauppa visiitteihin, kuten Karnaluksiin.

Neulottua;

Virkattua;

Ommeltua; 
Olkalaukku tuplavetoketjuilla

Rentouttavaa elokuun alkua kaikille sekä tsemppiä niille, joilla opinnot ja työt jatkuvat!

28.7.2019

Hyväksi havaittu

Edellinen tuplavetoketjupussi, jonka tein tädilleni (postauksessa alempi) oli kerennyt mennä vuoden joka päiväisessä käytössä aivan puhki. Se oli erityisesti mennyt rikki etukappaleesta läheltä olkanauhan kiinnikkeitä, mutta kuitenkin selkeästi sivusaumojen ulkopuolelta, jolloin korjaaminen ei olisi enää kannattanut.


Joten ompelin uuden pussukan erään toisen projektin yhteydessä. Tein tämän hiukan liian kiireessä, joten yllä olevasta kuvasta voi nähdä, että keskimmäinen vetoketju on vinossa. Ilmeisesti kankaan alareuna, eli repäisty reuna, ei ollutkaan kuvion suhteen suora, jolloin se pääsi hämäämään silmää noin reilusti.



Muuten laukusta tuli kuitenkin aivan hyvä. Jospa tuo vinouskaan ei käytössä niin pahasti näkyisi. Purkaakaan en jaksnut, koska huomasin virheen vasta vuorin kiinni ompelemisen jälkeen.
Milloin opin, että ommellessa ei kannata kiirehtiä!?


Kangas; Amerikkalaisa tilkkutyökankaita
Ohje; Punatukka ja kaksi karhua - Pussukka tuplavetoketjulla
Koko; korkeus n. 20cm ja leveys n. 15cm

24.7.2019

Elise

Elise huivi oli kauan kaivattu virkkausprojekti. Pitkään olen halunnut virkata jotain hiukan isompaa ja tämä lanka ja malli ovat selvästi odotelleet toisiaan.


Malli oli oikein kiva virkata, sillä alun jälkeen toistettavia kerroksia oli kaksi. Ohjeesta poiketen aloitin kerroksen "valepylväällä", enkä ketjusilmukoilla. Jos ohje huiviin kiinnostaa, niin se on saatavilla ilmaiseksi, kaaviona ja kirjoitettuna!


Lanka on tuntematonta, mutta polttotestin perusteella akryyliä. Samaa lankaa olen aiemmin käyttänyt erivärisenä Myrskylintu huiviin. 
Lankaa jäi pieni nöttönen ja sen käytän kesken olevaan ikuisuus peittoon. Virkkaan värikkäitä ympyröitä langanlopuista ja sitten joskus teen niistä neliöitä ja yhdistän ne valkoisella. Olen saanut viime aikoina hyvin edistettyä tätäkin hommaa :)


Lanka; Tuntematon akryyli
Langan menekki; 102g
Ohje; Evan Plevinski - Elise Shawl
Koko; 120cm x 55cm

19.7.2019

6. Arctic Dawn

Kuudes mallini sukkalaatikkoon oli tammikuussa ilmestynyt ja heti ostamani Tiina Kuun Arctic Dawn sukkamalli.


Erityisesti tässä mallissa houkutti se, että siinä pystyi yhdistämään jämälankaa ja täyttä kerää tai kahta jämälankaa, niin että lopputulos on silti elegantti.


Pääväri on aivan erityinen, sillä voitin sen Maikin kontin Maikin Ufo-kal arvonnasta hiukan yli vuosi sitten. Minä monesti odotan, että saan täydellisen inspiraation langan ja mallin suhteen. Tässäkin idea Maikin värjäämän langan käyttämiselle tuli aivan yhtäkkiä ja se tuntui juuri oikealta ja muut värit oli sitten helppo valita.
Tälle ihanan langan lopulle on myös olemassa käyttötarkoitus. Siitä tulee ihanat sukat serkulleni joululahjaksi :)


Ohjetta en jaksanut noudattaa täysin orjallisesti. Esimerkiksi kantapään tein itselleni tutuimmalla ja parhaiten istuvalla tavalla. Toisaalta täytyisi kyllä kokeilla Tiinan upeita kantapäitä, joita on paljon erilaisia esimerkiksi Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleissa.


Lanka; Maikin kontin Maikin värjäämä Fabel, Austermann Step ja Austermann Step Classic
Langan menekki; 73g
Koko; 38

11.7.2019

5. Hellunen

Nämä Pirjo Iivosen sukat ovat ihastuttaneet siitä lähtien kun ne ilmestyivät. Nyt olikin sopiva aika laittaa ne puikoille Sukkalaatikon puitteissa.


Langaksi valikoitui Novitan Nalle. Vaaleampi eli pellava-sävyinen lanka oli jämä Sylvioista ja punainen oli täysi kerä. Pellavan sain melkein käytettyä loppuun. 


Sukat olivat todella nopeat neuloa, koska aina halusi neuloa vielä yhden ja vielä yhden kaavion toiston. Voisin kuvitella, että neuloisin toiset tällaiset eri sävyssä, mahdollisesti jämiä käyttäen.


Latvian braid oli minulle uusi tuttavuus, mutta se oli todella helppo neuloa. Aika hauska yksityiskohta pitsisissä sukissa! Myös pitsi oli helppo neuloa ja sen oppi nopeasti ulkoa.


Lanka; Novita Nalle
Langan menekki; 85g
Koko; 38

7.7.2019

Marimekko kukkarolaukku

Jouluaikaan tuli todella sopivasti Punatukka ja kaksi karhua blogiin ohje ommeltuun laukkuun ja sen kiinnittämiseen kukkarokehykseen.



Olin siis ostanut Tampereen messuilta liimattavia kukkarokehyksiä aikeinani ommella jokin ihana kassi itselleni. Keväällä löysin kirpputorilta ihanaa Marimekon Puketti kangasta lähes kappa verhon verran ja ihan kahdella eurolla. Hiukan rohkeutta kerättyäni sain lopulta yhdessä illassa ommeltua ja liimattua tämän kassin kasaan.


Lopputulos on todella ihana! Ja ohje oli erittäin selkeä, en voi muuta kuin suositella. Minä napautin hiukan liikaa kehyksen reunoja vasaralla ja kehys löystyi liikaa. Tosin se oli ehkä tavallista löysempi jo aluksi. Mutta onneksi nuita "nipsuja" sain hiukan pihdeillä käännettyä, joten se ei sitten kuitenkaan haitannut.
Mutta kyllä tähän kelpaa laittaa kännykkä ja muuta tarpeellista kesällä mukaan :)



Kangas; Marimekko Puketti ja amerikkalainen tilkkutyökangas
Ohje; Punatukka ja kaksi karhua - Pikkulaukku pitsillä
Koko; laukkuosan leveys: n.12cm ja korkeus: 18cm

3.7.2019

Still Light Tunic

Joulukalenterin 20. luukussa esittelin teille neulelahjakortin. Lahjakortti oli joululahja tädilleni ja nyt viimein olen lahjakortin toiveenkin täyttänyt.


Olin vuoden mittaan kerännyt ylös malleja, joista ajattelin tätini pitävän. Niiden joukosta Veera Välimäen Still Light Tunic selvisi lopulta voittajaksi. 


Langat mekkoon hankin käydessäni maaliskuussa Karnaluksissa Tallinnassa. Tästä Rowanin langasta löytyi aivan todella upea keltainen ja ei kyllä tarvinnut kahdesti miettiä ostamista. Tämä lanka oli myös ollut kokeiltavien lankojen listalla ja nyt siihen avautui sopiva tilaisuus.
Langasta lähti todella paljon pölyä neuloessa. Pöly ei kuitenkaan aiheuttanut aivastelua tai nenän kutitusta, mutta siivouspäivänä imuroidessa sen todellakin huomasi. Toivotaan, että siitä ei sitten enää käytössä irtoa karvaa.


Neulominen oli suhteellisen mukavaa, koska tiesin, että mekosta tulisi aivan tätini näköinen. Mutta kuten arvata saattaa, alkoi näin ison työn (sileää neuletta!!) neulominen välillä puuduttaa. Siispä tämä oli kesken maaliskuun lopusta juhannukseen asti.


Ohje ei ollut ihan niin hyvä, kuin oletin. Ohje on Veeran ensimmäisiä, joten ohjeen asettelu ei ollut kovin hyvä. Tekstit olivat yhteen putkeen ja koko sivun leveydeltä. Olisin siinä kaivannut selkeyttä. Lisäksi hihoista tuli todella leveät. Voi olla, että minun olisi pitänyt tajuta itse lisätä vähemmän, mutta se olisi pitänyt aloittaa jo alussa. Lisäksi ohjeen neuletiheys oli aika tiukka, ainakin tälle langalle.


Lanka; Rowan Felted Tweed
Langan menekki; 596g
Koko; L-XL

Mutta kaikesta huolimatta syntyi kaunis mekko, joka on varmaankin parempi hiukan syksymmällä kuin kesän helteillä ;D