29.3.2017

Hyviä unia

Hyviä unia toivon ja uskon saavani näiltä sukilta. On nimittäin niiin ihanaa lankaa neuloa tuo Austermann Step 6. Aloe Veralla ja Jojoba öljyllä käsittely tekee langasta oikein extra pehmeän.


Voitteko uskoa, että olin hyppiä ilosta, kun synttärilahjapaketista paljastui tämä ihana lanka pallero ja uudet Prym ergonomics puikot. Ja langan värikin on niin makuni mukainen! Kiitoksia kummitädilleni!
Voisi muuten luulla, että olen kohdistanut värit, mutta en, ne (melkein) kohdistuivat itsekseen.



Eli tätä lankaa ei kauaa hillottu korin pohjalla, vaan se pääsi lähes heti puikoille. 
Puikoista sen verran, että olen lukenut, että ne ovat todella taipuisat, mutta minä en samaa huomannut edes kavennuksia tehdessä. Voi olla, että paksummalla langalla olisi käynyt erilailla. Tykkäsin kovasti neuloa näillä ja kyllä nuo pisarakärjet toimivat oikeasti.
Eli jatkoon, näitä puikkoja tulen varmasti käyttämään vastaisuudessakin.


Puikot olisivat tämän langan kanssa voineet olla puolta numeroa pienemmät, eli sukat eivät todennäköisesti kestä kovinkaan kovaa kulutusta, mutta se ei taida unisukissa haitata.
Halusin tehdä näihin myös jotain uutta ja tavallisuudesta poikkeavaa, kuitenkaan pilaamatta langan kaunista väriä. Päädyin kierrejoustinneuleeseen ja ristiinvahvennettuun kantapäähän. Sopivat aika hyvin tähän, eivätkä olleet hitaita tai vaikeita tehdä.


Lanka; Austermann Step 6
Langan menekki; 75g
Ohje; perussukka, jossa kierrejoustin
Koko; 38

Hei, mikä parasta tätä lankaa jäi vielä jäljelle!

26.3.2017

Jälleen junasukat ja -lapaset

Kuten on jo käynyt ilmi, niin junasukat on aivan ihana ja kelpo malli vauvojen sukkiin. Tätä viimeisintä paria neuloessani huomasin, että alkoi kyllästyttää koko malli ja mietin, että pitäisiköhän seuraavat tehdä jo jollain muulla mallilla. Toisaalta kyllästyminen saattaa johtua siitä, että tein myös lapasten varren samalla tavalla.



Lankana näissä lapasissa on käytetty Tampereen käsityömessuilta Novitan pisteeltä löytynyttä lankaa. Langalla ei ollut nimeä, eikä siinä ollut gramma-, vahvuus- tai materiaalitietoja, mutta neuloin sitä samoilla silmukkamäärillä, kuin Novitan woolia. Ihan oikeaa woolia on nuissa lapasten sydämissä.



Lapasissa olevat sydämet on tehty silmukoita jäljittelemällä ja ai että olen ylpeä, miten hyvin ne onnistuivat! Kerrottakoon, että minulla oli jäljittelyyn viha rakkaussuhde, koska en millään meinannut aiemmin saada silmukoista siistejä. Mutta nyt voin siis kertoa ja näyttää, että vihaa ei enää ole ja silmukat kestävät lähemmänkin tarkastelun. 
P.S. Ensimmäiset jäljittely kokeilut ovat ajalta ennen blogia ja nyt vasta uskaltauduin kokeilemaan uudelleen ja suosittelen kyllä teitäkin opettelemaan kyseisen taidon. Minä nimittäin pääsin tässä paljon helpommalla, kuin jos olisin kirjoneulonut nämä.


Lanka; Novitan lanka käsityömessuilta ja Novita wool (harmaa)
Langan menekki; sukat 37g ja tumput 34g
Ohje; junasukat ja tumput omasta päästä junasukka varrella 
Koko; vastasyntynyt

23.3.2017

Pikkusen pitsiä

Kyllä meinasi usko loppua pariinkin otteeseen tätä huivia neuloessa. Otin hiihtoloman tavoitteeksi neuloa tämän huivin loppuun, sillä muuten sen valmistuminen vain jäisi taas kauas tulevaisuuteen, koska arki-iltoina tätä ei vaan jaksanut tehdä, sillä ohjetta oli seurattava todella tarkkaan.



 Huivista ei siis puuttunut enää kuin alareunan pitsi, mutta kyllä siinä oli hommaa. Nimittäin se neulottiin eri suuntaan kuin muu huivi ja yhdistettiin aina huivin alareunan silmukoihin. 28 kerroksen mallikerta toistui 33 kertaa. 


Kun huivi sitten oli valmis täytyi se vielä pingottaa, jotta se saisi todellisen muotonsa ja kokonsa. Kun huivi oli pingottumassa ja katselin sitä, en tiennyt olenko iloinen siitä, että huivi on valmis ja niin hieno vai että se on valmis ja sitä ei tarvitse enää neuloa.



Mutta nyt sanoisin, että olen niin tyytyväinen huviin, että en enää halua muistella, miten ärsyttävää sen neulominen välillä oli. (Ja joo, muistelin silti :D )
Ja kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, on huivi siis todella iso! 


Lanka: Novita Venla
Langan menenkki; 254g
Ohje; Novita 4/2016 tai netistä
Koko; 100cm x 230cm

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy ihanasti tämä pitsikuvio!

20.3.2017

Syntisen hyvää

Mikä voisikaan viedä paremmin makeannälän kuin Dumle-muffinssit suklaakermavaahdolla. Voitte nauttia näitä virtuaalisesti tämän postauksen välityksellä tai leipoa itse.


Reseptit ovat todella yksinkertaiset ja löytyvät linkkien takaa:
Suklaakermavaahto (selaa sivua alaspäin)

Maistuvaa maanantaita!

17.3.2017

Polvarit palmikolla

Ostin joskus tätä Novitan raitalankaa tarkoituksenani neuloa polvisukat. Mietin hiukan toteutusta, sillä en halunnut tehdä vain tavallisia sukkia, mutta toisaalta raitalangassa ei oikein monimutkaiset kuviot erotu ja pääse oikeuksiinsa. Eli päädyin tekemään yksinkertaisen palmikon taakse.


Puolivälissä ensimmäistä vartta mietin, että palmikkoa voisi jatkaa kantalappuunkin. 


Tässäpä nyt ohje myös teille!
Pohkeen ympärysmitta n. 35-37cm

Luo 60s ja jaa ne 4 puikolle (15 jokaiselle). Neulo 2 oikein, 2 nurin joustinneulosta 12 krs.



Aloita oikean neulominen. Palmikko tulee 2. ja 3. puikon vaihtumiskohtaan, eli puolet kuviosta (8s) neulotaan 2. puikolla ja puolet 3. puikolla. Tee myös lisäys ensimmäisellä kerroksella, eli lisää jokaiselle puikolle 1s (64s). 



Toista piirroksen kerroksia 1-8 ja tee ensimmäinen kavennus, kun koko varren pituus on n. 15 cm. Kavennukset tulevat palmikon molemmin puolin. Eli neulo 2. puikolta 6 s oikein ja tee ssk kavennus. Neulo palmikko kuvio piirroksen mukaan. Neulo 2 oikein yhteen.
Seuraava kavennus tulee 10 kerroksen päähän edellisestä ja loput kavennukset aina 5 kerroksen päähän edellisistä. Ja jatka kavennuksia siis niin kauan, kunnes jokaisella puikolla on 12 s jäljellä.



Kuvassa siis silmukkamerkit kavennusten kohdalla. Myös toisella puolella palmikkoa on kavennukset.

Kun varsi on sopivan pituinen ja olet viimeksi neulonut piirroksen 8. kerroksen, aloita kantalapun neulominen. Kantalappu tehdään 2. ja 3. puikon silmukoilla.
Neulo 1 puikon silmukat oikein. Sitten *nosta 1s neulomatta, neulo 1 s* toista ** vielä 2 kertaa. Neulo piirroksesta pelkkä palmikko-osuus, älä nurjia silmukoita. Ja sitten taas *nosta 1s neulomatta, neulo 1 s* toista ** vielä 2 kertaa. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, neulo muut nurin.
Toista näitä kahta kerrosta, niin, että kuitenkin etenet piirroksen mukaan ja teet palmikon kierrot. Kantalapun aikana piirroksen kerrokset 1-8 toistuvat 3 kertaa.
Tee kantapohjan kavennukset ja poimi kantalapun sivusta silmukat.

Jatka terä loppuun normaalisti, alussa tulee kiilakavennukset. Tee lopuksi haluamasi kavennukset. Itse käytin sädekavennusta.



Lanka; Novita Raita
Langan menekki; 176g
Ohje; tässä postauksessa
Koko; 38, pohje n. 35-37 cm

Aika ihanan keväinen väri. Mitäs teillä on puikoilla?

14.3.2017

Ristipistokoru

Olen pitkään halunnut tehdä ristipistoja ja olenkin yrittänyt keksiä, mihin työhön tai pintaan yhdistäisin niitä, kunnes muistin nähneeni jossakin joskus ristipistokeksin. Eli siis koruaihion, johon voi itse ristipistoja käyttämällä tehdä haluamansa kuvion.



Niinpä sitten hetken kuviota etsittyäni päädyin kokeilemaan ensimmäiseen tällaista kukkaa. Ei tuohon koruun siis kovin isoa kuviota mahdu tekemään, mikä ainakin hiukan rajoitti valmiiden mallien etsintää, mutta ehkä sen ansiosta suunnittelen seuraavan kuvion itse.



Korupohjat ovat Varkauden Lasermerkkauksen Larin tekemiä. Parin testikappaleen jälkeen päädyttiin tällaisiin ja kyllä ne nyt ovatkin toimivat.



Lanka; Puuvilla jämiä
Langan menekki; pari hassua metriä
Ohje; mallikuva googletettu
Koko; Aihion koko on 5cm x 5cm

12.3.2017

Vertices Unite

Sain joululahjaksi Stephen Westin huivikirjan ja mietiskelin pitkään, että minkä huiveista toteuttaisin ensimmäisenä. Exploration Station oli toinen vahva ehdokas, mutta tämä Vertices Unite kiilasi nyt sen ohitse.



Tästä ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin kaikki osiot, niiden muodot ja koot. Oikeanpuoleisten osien värit eivät erotu ihan niin hyvin, joten alempana niistä tarkempaa kuvaa.
Välillä oli hiukan hankala hahmottaa, millainen kustakin osasta tulee, koska kirjassa ei ollut piirroksia, eikä kunnollisia kokonaisia kuvia.
Mutta oikean näköinen siitä mitä ilmeisemmin tuli. :)



Ajattelin ensin tehdä pienemmän koon, mutta kun katsoin sen pituutta ja mietin minkä kokoinen Hitchhikerista tuli, totesin, että ulkotakin päälle tuo isompi koko olisi parempi.



Ja kuten näistä kuvista huomaa, on huivi todella monikäyttöinen. Sitä voi pitää hartioilla tai kaulassa.



Tästä kuvasta näkyy parhaiten 1. ja 2. osan värit. Ne ovat siis kaksiväriset, toisin kuin muissa kuvissa näyttää. Ja tuo I-cord reunus kruunaa koko komean huivin, vaikka usko meinasi loppua poimiessani kaikkia huivin reunasilmukoita sitä varten.
Ja tuo merkki on muuten samanlainen, kuin Hitchhikerissa. Varkauden Lasermerkkauksen Larin tekemä.


Lanka; Austermann Step classic ja Alize superwash wool
Langan menekki; 276g
Ohje; Stephen West - Vertices Unite 
Koko; isompi, 55cm x n. 220cm


Aurinkoisia kevätpäiviä!

9.3.2017

Fimo massailua

Yhtenä viikonloppuna kokeilin Fimo massaa. Oli mukavan nopeaa tehtävää.


Olin aiemmin jo nähnyt virkkuukoukkuja, jotka on päällystetty Fimo massalla ja jo silloin oli mielessä, että pitää joskus kokeilla. Ja nyt siis kävin tuumasta toiseen. Päällystin tavallisen 2.5 mm koukun.


Pyörittelin kaksi eriväristä pötköä.


Sitten kieritin ne yhteen, jonka jälkeen painelin ja pyörittelin uuden pötkön koukun päälle. Lisäksi muotoilin peukalolle paikan.
Nämä laitoin uuniin 110°C asteeseen puoleksi tunniksi. Pellin pistin uuniin heti, kun laitoin uunin lämpenemään.


Innostuin myös tekemään kahdet korvikset. Näihin laitoin katkaistut korupiikit sisälle jo uuniin. Koukut on laitettu uunin jälkeen.


Tältä näyttää kädessä. Ja on hyvä virkata, mutta seuraava voisi olla hieman ohuempi, jolloin se olisi myös kevyempi.

6.3.2017

Huh!

Huopalapaset on niiin ihanan lämpimät ja pörröiset ja ja mä vaan rakastan niitä. Mutta, kyllä aina melkein löytyy se mutta, näitä ei ole kovin mukava tehdä. Olisiko tuo, että on niin isot puikot sitten se syy.


Tässä muuten hyviä esimerkkejä, siitä kun otat kuvat lapasista kaukolaukaisijalla ja katsot vasta tietokoneelta kunnolla miltä ne näyttävät...


Nämä tehdään siis siten, että ensin neulotaan aivan ylisuuret lapaset huopuvasta langasta ja sitten ne laitetaan pesukoneeseen huopumaan. Mun lapaset oli aluksi tosiaan käsivarren mittaiset ;D
Ja kannattaa olla hiukan viisaaampi kuin minä, sillä ensimmäisiin ikinä tehtyihin huopalapasiin laitoin pesun ajaksi peukaloon muovipussia aivan liian paljon ja ne jäivät isoiksi, nyt taas laitoin sopivasti, mutta en kiinnittänyt sitä, joten se oli liikkunut peukaloiden päihin ja ne ovat isot ja tyvestä peukalo oli hiukan ummessa. 
Eli ohjeet itselleni:
1) Laita muovipussia saman verran kuin pinkkeihin (eli näihin)
2) Ja kiinnitä ne vielä kevyesti harsimalla


Huh, ehkä en saanut traumoja ja uskaltaudun vastaisuudessakin tekemään näitä.


Lanka; Novita Joki
Langan menekki; 93 g (eli 1 kerä/lapanen)
Ohje; Novitan (minulla 10s/puikko, mutta naisten mittojen mukaan)
Koko; naisten

3.3.2017

Mistä näitä palloja oikein tulee?

Innostuin nyt jostain syystä näistä valopalloista taas. Inspiraation näihin sain edellisistä äidilleni virkkaamistani mustista palloista.


Ohje on sama kuin edellisissä, paitsi että suurensin palloja oman mieleni mukaan. Ja kävipä kovettaessa vielä niin, että parista ilmapallosta puhalsin isomman kuin edellisistä, joten nyt valopallot roikkuvat suuruusjärjestyksessä. Väliin laitoin taas helmiä.


Nämä roikkuvat minun huoneessani. Ja näkyypä kuvissa vilaukselta ihana tapettinikin.


Lanka; Novita Kotiväki Huvila
Langan menekki; 45g 
Ohje; Ihana 4/16
Koko; halkaisijat n. 10-14 cm