9.8.2017

Pitsi & Palmikko CAL

Lahtelainen lankakauppa Pitsi & Palmikko järjesti kesäkuussa calin, eli crochet along:in. Ideana calissa on, että virkataan yhdessä jotakin, niin että ohjetta ilmestyy lisää aina määräajoin. En ollut vielä kertaakaan osallistunut caliin, joten laitoin tämän työn koukulle.


Moni on tästä tehnyt liivin, kuten alkuperäinenkin, mutta minä tiesin jo alusta alkaen, että liiviä en tästä tee. Otin siis langaksi Molla kalalangan ja aloin virkata ilman mitään suurempaa suunnitelmaa. Joskus kolmannen osan kohdalla äiti näytti pinterestistä pienen virkatun kellon kuvaa ja vihjasi, että sellainen olisi kiva. Ehdotin vitsinä, että mitäs jos tästä tulisi se kello.


No ajatus jäi muhimaan, koska liina oli vasta alussa ja kaiken lisäksi ihan väärän värinen. No jonkin aikaa asiaa mietittiin ja tietysti menihän liinan valmistumisessakin aikaa ja päädyimme sitten värjäämään liinan pesukoneessa. Värinä oli Nitor all in one. Muuten värjäys sujui hyvin, mutta liina kutistui todella paljon. Muuten se ei haitannut, päinvastoin, mutta keskemmällä olevat tiheämmät kuviot menivät todella suppuun.


Jyskin lehdessä oli mainos kellosta, joka sopisi hyvin tämän liinan kaveriksi. Sen siis ostimme ja enää oli ongelmana kellon seinälle saanti ja kiinnitys. Kovetin liinan ensin vesi erikeeper seoksella. Pohdintojen jälkeen kellon taakse laitettiin valkoiseksi maalattu kellon kokoinen vanerilevy. Hiukan nidottiin liinaa kiinni numeroiden alta ja porattiin yhdellä ruuvilla seinään. Nikkarointi avusta kiitos kuuluu ukilleni. ❤︎


Lanka; Suomen langan Molla kalalanka
Langan menekki; 220g
Koko; halkaisia 86cm, kutistui värjäysen yhteydessä
Muuta; kello JYSK ja väri Nitor all in one

Ja näin meidän olohuoneen seinällä on kello. Pikkuveljeni sanoin, "Eikö olis vaan ollu helpompi ostaa kaupasta."

8 kommenttia:

  1. Ihana tuo veljesi kommentti. :D Mutta niin, kaunis kello! Ja eihän tommosia kaupasta saa, pöh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kieltämättä on oikeassa ja ei tuollaista tosiaan kaupasta saa ;D

      Poista
  2. Kiva idea, saahan kaikkea kaupasta, mutta itse tehty on aina itse tehty:)

    VastaaPoista
  3. Vau tämä on tosi hieno!

    VastaaPoista
  4. No täällähän tämä :D Siitä tuli upea. Tosi kiva nähdä samalla calilla tehtyjä erilaisia asioita. Ja kaupasta ei ikinä löytyisi yhtä upeaa kelloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! On tosiaan kiva nähdä, kun kaikki on niin erilaisia. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖