8.7.2017

Lisää lämpöä

Kun Suomen heinäkuun lämpö ei riitä, tarvitaan jotain, jotta pysyy lämpimänä. Tämän huivin myötä sekä ajatukset, että kaula ovat lämpimät.


Tämä huivi oli ilmeisesti jossakin takaraivossa muistissa, sillä tämä vain tuli mieleen tässä vähän aikaa sitten. Kun kävimme viime viikonloppuna Riikka Piikassa, nappasin sieltä mukaan pinkin ja vihreän mukaan kotona olevan sinisen kaveriksi. Ja voi kun olen nyt ihastunut tuohon vihreään!
Jos muuten kaipaatte yksityiskohtaisempaa infoa, vaikka värinumeroista, niin ne löytyvät Ravelrystä. Linkki tuossa sivussa. ➤


Itse huivi oli mukavan yksinkertainen neuloa. Ei tarvinnut juurikaan miettiä, kunhan neuloi eteenpäin ja fiilisteli samalla ihanaa lankaa ja valmistuvaa huivia.
Tällä hetkellä on jotenkin todella inspiroitunut olo, olen suunnitellut jo monet joululahjat ja muitakin projekteja, jotka haluaisin toteuttaa on iso liuta jonossa.


Lanka; Drops Alpaca
Langan menekki; 126g
Koko; lev. 28 cm x pit. 57 cm

Minäkin käväisin neulefestareilla, mutta torstaina, jolloin ei vielä olleet markkinat auki. Kävin Heidi Alanderin huivisuunnittelu kurssilla ja totta kai Titityyssä. Eli vaikka markkinat eivät olleet auki, se ei tarkoita, etten olisi lankaa löytänyt. ;)

6 kommenttia:

  1. hieno huivi!! ihana olisi tehdä itsellekkin jokin samantyyppinen :)

    VastaaPoista
  2. Toi on niin ihana malli ja ihanat värit! Harmittaa kun en osaa käyttää tuubihuiveja mitenkään päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo mä tykkään kans nuista väreistä :) Mä yritän opetella käyttämään erilaisia huiveja.

      Poista

Kiitos kommentistasi💖