30.6.2019

Kesäkuu

Kesäkuu on mennyt ohi melkein huomaamatta.


Käsitöitä olen tehnyt aika vähänlaisesti, sen mitä olen töiden jälkeen jaksanut ja vapaapäivinä vähän enemmän. Tässä kuussa sain tosin valmiiksi kauan kesken olleen Still Light Tunicin, jonka esittelen blogissa seuraavaksi. Myös Midsummer rose huivi on edistynyt ja yhden salaisen joulujutun olen ommellut. Olen myös virkannut paljon ympyröitä jämälankapeittoon, joka on ollut kesken jo useamman vuoden.
Hiukan houkuttaisi aloitella uusia projekteja. Ainakin muutamat sukat on mielessä ja pari paitaa, mutta jospa ensin ainakin Midsummer rosen puristaisin loppuun.
Tuntuu, että kuun alussa olleista ylioppilasjuhlista on jo ikuisuus aikaa. Myös odottamani pääsykoetulokset tulivat, enkä saanut opiskelupaikkaa. Kokeilen siis ensi vuonna uudestaan.


Neulottua;


Virkattua;


Kuinka moni on tulossa neulefestareille? Minä olen menossa lauantaina. Enää 6 päivää!

4 kommenttia:

  1. Harmi kun et saanut opiskelupaikkaa. Vuosi kuluu nopsaan ja ehkä on hyvä vähän huilata päätä ennen opiskelun aloittamista.
    Mä olen festareilla lauantaina, moikataan jos kohdakkain osutaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se vuosi tosiaan nopeasti kulu. Ja nyt tosiaan kerkeää myös paremmin valmistautumaan pääsykokeeseen. Ja ehdottomasti moikataan, jos nähdään! :) <3

      Poista
  2. No höh, harmi kun ei tärpännyt! Mutta opiskella ehtii kyllä, tsemppiä sitten seuraavaan hakuun. :) Itse en valitettavasti pääse festareille, mutta mukavaa reissua sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti sitten ensi vuonna pääset festaroimaan. Kyllä hiukan aina huvittaa, kun toiset nuoret käy musiikki festareilla, mutta minä neulefestareilla ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖