3.2.2021

Itsensä haastamista

Tänä jouluna ukillani ei ollut tarvetta villasukille, joten jotain muuta oli keksittävä. Hän on pitkään etsinyt vaalean sävyistä yöpukua sitä löytämättä, joten päätin ommella sellaisen.


Tämän projektin aloittaminen venyi ja venyi, mutta koska minulla ei ollut muuta lahjaa tai järkevää ideaa, otin itseäni niskasta kiinni ja tilasin kankaat. Ompelin tämän joulukuun alussa, kun pidin ompelumaratonia muutaman päivän ajan. 
Koon mittasin kaupasta ostetusta yöpuvusta ja valitsin sitä vastaavat koot kaavoista. Molemmat kaavat ovat Joka Tyypin Parhaat Kaavat -kirjasta. T-paita on miesten Trikoinen t-paita ja shortsit on tehty Leveiden housujen kaavalla lyhentämällä lahkeiden mittaa.


Paidan ompeleminen oli tuttua, sillä se oli samanlainen, kuin itselleni ompelemani paidat. Se valmistui todella nopeasti ja sitä tehdessä aloin huomata, että myös joustavien kankaiden ompelu on hieman rutinoitunut.
Housujen ompelu meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia. En ole ennen ommellut housuja ja ompelussa mietitytti se, kun etu- ja takakappaleiden sisäsaumat eivät kohdanneet ollenkaan. Saumojen kohtaamattomuus näkyi myös kirjan kuvissa, mutta siinä se vaikutti pienemmältä. Jahkailemalla en olisi päässyt etenemään, joten päätin vain ommella ja hyvä siitä tuli. Ompelin siis saumat kohtaamattomina ja leikkasin ylimääräisen kankaan pois. 


Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Ompelu onnistui yli odotusten, sekä työn jäljen, koon valinnan, että toteutuksen nopeuden osalta. Ehkä ensi kerralla en viivytä projektin aloittamista niin pitkään, sillä tästä jäi vain positiivinen mieli!


Kangas; Yksivärinen trikoo Kimmiltä
Kankaan menekki; 1,6-1,8m
Ohje; Joka Tyypin Parhaat Kaavat - Trikoinen t-paita ja Leveät housut
Koko; M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi💖