8.7.2016

Kaikki ylös

Olen todella tarkka ja järjestelmällinen. Joissakin asioissa minulla on jopa perfektionistin vikaa. Töiden edetessä kirjaan vaiheet ylös vihkooni. Näin ollen jos joskus haluan tehdä uudelleen samanlaiset tai samankokoiset vaikka sukat, on ne helppo tehdä. Ja auttaahan tämä jo toisen sukan tekemisessä, ei tarvitse sovitella ja laskea kerroksia toisesta sukasta.

(vihko on ostettu suomalaisesta kirjakaupasta ja siihen mahtuu monet työt)

Vihkosta löytyy kaikki tarpeellinen mallikuvioita, kerroksia ja pituuksia myöten.





Mahdolliset laput ovat liimatuna (ja taiteltuna) ohjeen alareunassa. Ala-asteen opettajani opetti, että monisteet liimataan vihkoon, joten liimailen kaikki laput paikalleen.

'

Jotkin työt ovat toisaalta uniikkeja ja niitä en taida edes haluta toteuttaa toista kertaa.


Nämä kaikki tiedot löytyvät ohjeista↑, keskellä on lisäksi kerrosmäärät. 
Jotenkin olen laiskempi kirjaamaan virkkaustöitä ylös, koska ne on hankalampi kirjata, tuntuu, että joka kerroksella kavennetaan tai lisätään. Ja välillä virkkailen vain jotain omasta päästäni. Tämä on siis vähän kuin leikekirja. Toiset muistiinpanot blogin oheella.


Lopuksi sneak peek tulevaan, eli kuva tämän hetkisestä isosta projektista, joka on edennyt lahkeisiin. Työn valmistumista ovat hidastaneet puikkojen katkeamiset, uusien odottelu ja satunnaiset luovat tauot. Tavoite on saada jouluksi valmista, eli kääriä ne sitten pakettiin, mutta eivätköhän nuo jo ennen sitä valmistu!

Kirjaatteko te kaiken ylös vai etenettekö mututuntumalla?

4 kommenttia:

  1. Ihana tapa, niin järjestelmällinen! Olen yrittänyt opetella muistiinpanojen tekemistä mutta yleensä se jää ja olevinaan muistan montako silmukkaa ja kerrosta missäkin työssä on, ei hyvä!

    VastaaPoista
  2. Minäkin merkkailen ylös esim. sukissa montako silmukkaa, kantapään kerrokset, miten kanta- ja kärkikavennukset menee, mikä lanka ja minkä kokoiset puikot. Samoin neuletakeissa etukappaleiden ja hihojen kavennukset, niin pystyn myöhemmin tekemään samanlaiset. Vaatteita ommellessa kirjaan muistiin, millaista kaavaa olen käyttänyt. Olen ollut omasta mielestäni hieman neurootikko toimiessani näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin välillä miksi oikein teen tätä, mutta jos alkaa tekemään samanlaisia uudestaan, muistiinpanot ovat loistavat

      Poista

Kiitos kommentistasi💖