24.6.2017

Tossukkaat

Kun ensi kertaa näin nämä tossut rakastuin heti niiden veikeään ulkomuotoon. Laitoin ohjeen kirjanmerkkeihin odottelemaan toteutusta.


Nämä pääsivätkin sitten yllättävän nopeasti toteutukseen, olisiko ollut lähtemätön vaikutus, joka vaikutti asiaan. Ohjetta en ollut lukenut etukäteen, joten sen epäselvyys paljastui vasta ensimmäisiä ketjusilmukoita tehdessä. Mutta kuten huomaatte sain kuin sainkin tossut tehtyä. Siihen saattoi auttaa se, että kirjoitin itselleni ohjeen puhtaaksi ylös, niin että se oli minulle ymmärrettävä.


Ajattelin, että langan valinta olisi helppo, sillä onhan minulla paljon 7-veljestä langan jämiä, mutta melkein kaikkia oli alle 60g. Lopulta sopivat langat kuitenkin löytyivät. Lankaa minulla meni enemmän kuin ohjeessa (n. 12g) ja tossuista tuli 5cm isommat kuin ohjeen tekijän, mutta se johtuu luultavasti minun löysästä virkkauskäsialastani.


Ohje ei ollut teknisesti vaativa, mutta ehkä hiukan ärsyttävä lopuksi, koska piti poimia aina uusia silmukoita. Onneksi tein molempia yhtä aikaa, muuten en tiedä olisinko jaksanut tehdä näitä loppuun.
Tosiaalta ulkomuoto korvaa tekemisen ärsyttävyyden ja nämä ovat niin super ihanan näköiset, etten näe mahdottomuutena sitä että tekisin joskus toiset.


Lanka; Novita 7-veljestä
Langan menekki; 132g
Koko; n. 28-28,5

4 kommenttia:

  1. On kyllä söpöt! (: Taas me tehtiin jotain melkein samanlaista yhtä aikaa. :D Jotain pieniin jalkoihin. Toki nää on tossut ja miul oli niit sukkii mut kuitenkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään itsekin ihan tosi paljon näiden ulkonäöstä. Nyt vasta tajusin, mutta onhan taas sattumus ;D Joku voisi luulla, että yhdessä suunnitellaan mitä tehdään seuraavaksi.

      Poista
  2. Voi että, miten söpöt! Hyvä lahjaidea, täytyykin laittaa mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä todella söpöt! Laita ihmeessä linkki talteen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖