4.8.2018

Kesän luottoneule

Kävin maaliskuussa Kässäkerho Pom Pomin Superviikonlopussa ja ostin sieltä aivan ihania Primrose yarn companyn lankoja. Ennen Superviikonloppuun menoa olin katsellut aivan muita lankoja, mutta kun näin nämä upeat pinkit sekoitukset, en voinut enää vastustaa!


Paitaa tehdessä en oikein ollut varma, että tulisiko tästä niin ihana, kuin olin odottanut. Jotenkin monessa vaiheessa tuntui, että paita ei istu, eikä näytä siltä kuin pitäisi. Ja onko nuo hihatkin nyt huonot, kun tein ne oman mieleni mukaan. Neulominen itsessään oli mukavaa, mutta monet ajatuksen sinkoilivat mielessä. Ja tottakai pingotus antoi jälleen sen lopullisen silauksen paidalle.



Myös paidan kuvaus tuotti hankaluutta, sillä jotenkin paidan ihanuus ei tullut esiin kuvissa. Minulla oli siis kuvaus kriisi ja kuvien ottamisessa meni ainakin kuukausi ja sitten toinen kuukausi, että vihdoin tyydyin siihen, että nämä ovat aivan hyvät kuvat.


Tästä tuli siis kaikesta kriiseilystä huolimatta tämän kesä ehdoton luottoneule. Olen pitänyt tätä jo monta kertaa ja rusketus on myös rajautunut tämän paidan mukaan ;D 
Onneksi en purkanut, vaan tein sinnikkäästi loppuun.


Lanka; Primrose yarn co. Adelaide värissä Aphrodite
Langan menekki; 295g (vyyhdissä 115g)
Koko; L

4 kommenttia:

  1. Kyllä minusta ainakin tämä paita näyttää näissä kuvissa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ehkä se huonolta näyttäminen oli vain omissa silmissä ;D

      Poista
  2. Kaunis paita! (: Kuvathan ovat just hyvät. Tosi kiva yksityiskohta tuo rypytys tuolla sivussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Joo siitä tuli valtavan kiva, eikä edes ollut suuri vaiva tehdä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi💖