4.10.2019

Soldotna Crop

Tai ei mun kyllä kropattu ole, mutta Soldotna se kyllä on!


Kuten moni muukin tänä kesänä, myös minä olen ihastunut tähän paitaan. Tämä on vain niin kaunis ja toimiva kaikissa väreissä. En ole nähnyt yhtään rumaa versiota tästä, päinvastoin. 


Langoiksi valikoitui Dropsin Muskat, koska olisi tullut maksamaan aika paljon, jos olisin ostanut DK-vahvuista käsinvärjättyä lankaa. Muskat toimi kyllä tosi hyvin! Ainut miinus on se, että paita on painava, mutta se ei toistaiseksi ainakaan ole häirinnyt. Osasin myös tilata lankoja aika hyvin, vaikka pidempi helma täytyi ottaa huomioon siinä.


Tein paidasta siis pitkähelmaisen, koska käytän aina farkkuja, joiden kanssa kropattu paita olisi ollut todella epäkäytännöllinen. 
Luin Ravelrystä ennen aloittamista, että paidan pääntie ei ole niin avara kuin kuvissa, vaan jopa ahdas. Tein kuitenkin ohjeen mukaan ja olisihan se avoimempana ollut kivempi, mutta kyllä tämäkin on hyvä.


Nautin todella paljon kirjoneuleen tekemisestä. Edes helmassa se ei alkanut puuduttamaan, vaan helma eteni huomattavasti nopeammin, kuin jos se olisi ollut pelkkää sileää.


Lanka; Drops Muskat
Langan menekki; 619g
Koko; 6

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi💖