25.11.2018

Soulful

Katselin tämän paidan ihanaa pitsiä jo ensimmäisen kerran, kun Neulisti eli Anna Johanna julkaisi Soulful villatakin ohjeen. Jokin siinä villatakissa ei sytyttänyt, joten ajatus jäi.


Kunnes Soulfulin paitaversio julkaistiin. Tiesin heti, että haluan neuloa tämän. Jotenkin se sitten vain jäi. Kunnes ostin paidallisen tätä ihanaa keltaista Dropsin Nordia. Hetken langat kerkesivät odotella korissa, kunnes keksin yhdistää ne tähän ohjeeseen.



Paidasta tuli juuri yhtä ihana kuin odotinkin. Pitsi on todella kaunis ja jotenkin se näyttää todella hyvältä tästä langasta tehtynä. 
Kun tein Uan villatakin, valitsin ehkäpä hiukan pienen koon, koska takki, kuten tämä paitakin, on tyköistuva. Nyt valitsin isomman koon ja istutetut hihat istuvat paremmin. 


Minulla oli varattuna 7 kerää lankaa ja se meni kaikki. Loppua kohti piti toki neuloa nopeasti, jotta lanka ei lopu kesken.


Olen kerennyt pitää tätä jo monesti ja tuli kyllä valtavan ihana paita. Nyt minulla alkaa muutenkin olla useampia itsetehtyjä paitoja ja ne kaikki ovat super ihania. Uskomatonta, että voin tehdä juuri sellaisia vaatteita, kuin haluan käyttää❤︎



Lanka; Drops Nord
Langan menekki; 350g
Koko; XXL

10 kommenttia:

  1. Kaunis paita, ja siististi tehty :)

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana paita, niin kaunis tuo pitsi osakin♥ Täällä blogeissa tulee vastaan vaikka mitä ihanaa! Mukavaa marraskuun loppua sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis Soulful! Se on kyllä ihanaa, että osaa tehdä itselleen sopivia vaatteita.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis ja istuu sulle niin nätisti. 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sinun mallejasi on aina niin mukava neuloa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi💖